Ei tarvitse.

Olen aina pyrkinyt elämässäni onnistumaan, ja mieluiten täydellisesti. Kaikki koulujutut olen aina pyrkinyt hoitamaan niin, että en ”vain pääse läpi” vaan oikeasti onnistun ja saan hyvän arvosanan. Harrastuksissani olen aina halunnut olla hyvä ja lautapeleissä voittaa. Se on aina ollut osa luonnettani, kuten myös se, että olen ollut aina melko huono häviäjä. Pääsykoeprojekti on taas tuonut pintaan asioiden prioirisoinnin ja parhaansa tekemisen merkityksen.

”Jos  hyväksyy itseltään sen, että tekee parhaansa, ja että se riittää, on helpompi olla onnellinen”

Nyt kun olen enemmän aikuistunut, olen tajunnut, etten voi olla kaikessa paras. Ehkä suurin opetus siihen oli ylioppilaskirjoitukset ja sen jälkeen koulupaikan hakeminen. Kun en saanutkaan kaikesta sitä laudaturia, enkä päässytkään heti opiskelemaan, tunsin olevani todellinen epäonnistuja ja elämäni oli pilalla. Kuitenkaan en ajatellut asiaa niin, että koulupaikka jäi vain muutamasta pisteestä kiinni ja kirjoitin hyvät paperit lukiosta, vaikka en eivät olleetkaan ne parhaat. 

Jos  hyväksyy itseltään sen, että tekee parhaansa, ja että se riittää, on helpompi olla onnellinen. Minun ainakin on, huomattavasti helpompi. Mun paras ei voi olla kaikessa se kaikkein paras, ei todellakaan, ja hyvä niin. Olisi todella raastavaa olla koko ajan paras kaikessa ja osata kaikki täydellisesti. Elämässä pitää olla haasteita ja pitää voida kehittyä, jotta se on mielenkiintoista. Se, että teen parhaani elämässäni, täytyy riittää minulle. Pyrin tietysti kehittymään ja olemaan parempi, mutta en voi olla aina se paras. Aina on joku, joka tekee asiat vielä hieman hienommin ja hieman paremmin, mutta eri asioissa ne on eri ihmisiä. Kukaan ei tee kaikkea täydellisesti. 

Nykyään ajattelen asiaa myös siltä kantilta, että jos yritän olla kaikessa se kaikkein paras, resurssini eivät yksinkertaisesti voi riittää. Jotta voisin olla jossain asiassa paras, mun täytyy käyttää kaikki resurssit siihen, eikä jakaa kymmeniin juttuihin. Uskon siihen, että kun teen parhaani, se riittää. Kaikkeen se ei välttämättä riitä. Vaikka tekisin parhaani koulupaikan suhteen, lukisin pääsykokeisiin kuin hullu ja tekisin parhaani pääsykokeessa, voi silti olla, että koulupaikka jää saamatta. Kaikki riippuu monesta asiasta, ja vaikka teen parhaani, se ei välttämättä riitä. Mutta se riittää minulle, ja se on kaikista tärkeintä, että itse yritän sen hyväksyä.  

”Aina ei voi jaksaa olla perfektionisti, ei kaikessa”

Olen myös sitä mieltä, että kaikessa ei voi tehdä sitä omaa parastaan, ei vai yksinkertaisesti jaksa. Asiat täytyy prioirisoida ja panostaa kullakin hetkellä siihen, mikä merkitsee eniten juuri siinä tilanteessa. Niin minä aion tehdä ja elää, nyt ja tästä eteenpäin. Aina ei voi jaksaa olla perfektionisti, ei kaikessa. Sen hyväksyminen itselleen on vaikeaa, enkä sitä vielä ole kyennyt toteuttamaan kohdallani täysin, mutta uskon ja toivon, että joku päivä pystyn sen hyväksymään.