Kylmä sydän

Olen pari viikkoa tapaillut erästä mukavaa miestä, jonka tapasin ystäväni järkkäämillä sokkotreffeillä. Kahdessa viikossa ei ketään opi tuntemaan, mutta hän vaikuttaa juuri sellaiselta mieheltä, jota olen kuvitellut haluavani: vakaa elämä, tasapainoinen, erostaan toipunut, perhekeskeinen ja oikeaa unelmavävy -ainesta. Meillä on yhdessä kivaa ja viihdyn hänen seurassa, ja kaikista muista miehistä poiketen hän ei ole fyysisesti lähestynyt mua vielä kertaakaan (vai onko se sittenkin huono merkki?). Juuri tällaiseen mieheen olen odottanut törmääväni näiden sekoilujen keskellä, mutta – en tunne mitään. Miehessä ei ole mitään vikaa, mutta sydämeni on aivan tyhjä. Ei pienintäkään ihastumiseen viittaavaa tunnetta eikä minkäänlaista fyysistä vetovoimaa. Haluaisin ihastua häneen, mutta ei – ei mitään.

Oikeastaan aina Rekkamiehen jälkeen – ja kuinka pahasti hän sydämeni särki – olen tuntenut olevani täysin kyvytön ihastumaan kehenkään. En haikaile Rekkamiehen perään, enkä tunne häntä kohtaan kuin halveksuntaa ja sääliä, mutta kokemus oli niin raastava, etten näytä olevan vieläkään täysin toipunut. Haluaisin elämääni rakkautta enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä. Sitä, että joku pitelisi mua sylissään, silittäisi tukkaani, suukottelisi mua hellästi, katsoisi rakastavasti mua kun en sitä huomaa, kuiskaisi illalla korvaani rakastan sua. Sitä, että saisin sen toisen edessä olla juuri tällaisena, kaikkine virheineni ja kipupisteineni, ja silti hän hyväksyisi mut ehdoitta. 

Ja samalla pelkään ihastumista ja rakastumista yli kaiken. Pelkään, että kun vihdoin uskallan raottaa suojamuuriani ja antaa kaikkeni, niin maa vedetään jalkojeni alta ja mun sydän jälleen murskataan. En uskalla luottaa toisen vilpittömyyteen, koska mulle on niin paljon valehdeltu ja käytetty hyväksi. Olen vahva nainen ja mulla on hyvä itsetunto, mutta ajoittain tunnen, etten miehille kelpaa mihinkään muuhun kuin pelkäksi panoksi. Silloinkin, kun luulen tekeväni kaiken oikein, olen lopulta vain pelkkää seksiä. Se on musertavaa.

Läheiset usein ehdottaa mulle, että olisin hetken aikaa vain kokonaan yksin, ja mietin sitä aika ajoin itsekin. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö osaisi olla yksin. Sitä paitsi vaikka olen sinkku, niin kyllä mäkin tarvitsen seksiä ja ihan vain toisen ihmisen kosketusta. Kosketus on yksi elämän perustarpeista, mikä ei häviä mihinkään parisuhteettomuuden myötä. Enkä sitä paitsi edes varsinaisesti ole hakenut seuraa viime kuukausina, vaan treffikutsuja vaan on tullut – ihan ilman Tindereitäkin. Enkä ole halunnut niistä kieltäytyä, sillä mitä jos se olisi ollut juuri se…

Tunnen olevani umpikujassa tämän miehen kanssa. Toisaalta haluaisin antaa aikaa, jos tunteet vielä nousisivatkin, mutta todennäköisimmin tulisin vain satuttamaan toista osapuolta. Mutta miten lopettaa jotain, mitä ei oikeastaan edes vielä ole? Mun täytyy varmaankin tehdä vanhat kunnon friend zonet, ja kertoa, että tunteeni ovat vain kaverilliset.