Sarjadeittailijoiden sukupolvi

Kuulun mitä luultavimmin tähän Tinder -sukupolveen, joka on pysyvästi mullistanut käsityksen deittailusta ja parinhankinnasta. Kuten tämän päivän trendiin kuuluu, kaiken on oltava nopeaa, tehokasta ja vaivatonta – niin myös deittailun. Halutaan saada enemmän vähemmällä, samalla kun epävarmuutta ja vaivannäköä siedetään yhä heikommin. Ennen somea ja nykyisenlaista digitaalista speed datingia oli tapana tutustua kaikessa rauhassa yhteen ihmiseen kerralla, ja sitoutumispäätökset tehtiin vankemmalta pohjalta (tai näin ainakin kuvittelen ruusunpunaisissa ennen kaikki oli paremmin -haaveissani). 

Oli miten oli, olen joka tapauksessa empirian perusteella huomannut, että nykyään sarjadeittailu on enemmän sääntö kuin poikkeus. Avioeron jälkeen täysin untuvikkona deittailumaailmaan astuessani olin naiivisti siinä uskossa, että tietenkin tapailu on vain kahden ihmisen välinen asia. Muutamaan otteeseen sitten nenilleni saatuani aloin ymmärtää, että on varsin ok jopa harrastaa seksiä useiden ihmisten kanssa samanaikaisesti ilman, että siitä varsinaisesti täytyy erikseen toiselle ilmoittaa. Itse pidän tämänkaltaista toimintaa epäkunnioittavana ja moraalisesti vääränä, mutta ilmeisesti se on pelin henki, mikä on vain kestettävä, jos leikissä tahtoo pysyä mukana.

Nykypäivän yltäkylläisyydessä eläminen heijastuu myös deittailukulttuuriin. Kaikki on todella helposti saatavilla ja vain paras kelpaa – ja aina voi vaihtaa parempaan, jos niitä virheitä löytyykin. Miksi ottaa vain yksi, kun voi maksimoida ajankäyttönsä ja pyörittää monta kerralla. Lisäksi on aina joku back uppina, jos sattuukin itse saamaan rukkaset – kätevää, eikö?

Karvaiden pettymysten myötä olen joutunut ottamaan aikalisän miesten suhteen ja pohtimaan hyvin tarkkaan omat rajani ja pelisääntöni deittailun ja tapailemisen suhteen. Valitettavasti edellä – hivenen karrikoiden mutta täysin faktoihin perustuen – kuvailemaan ilmiö ei rajoitu pelkästään Tinderiin, kuten alkuun luulin, vaan näyttäisi todella olevan tähän sukupolveen ja nyky-kulttuuriin sidottu asia. Aika ajoin pohdin pitäisikö munkin ryhtyä miesten tavoin röyhkeästi tapailemaan useita samanaikaisesti, mutta tuskin luonteeni siihen ihan helposti taipuisi.

Suhteet Rakkaus Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta