Mistä miehet pitävät, mutta eivät uskalla pyytää

Olen elämäni aikana keskustellut seksistä kymmenien eri miesten kanssa. Osa keskusteluista on käyty face to face, suurin osa viestien välityksellä eri deitti- ja seksisivustojen kautta. Lisäksi mulla on ollut melko monta seksikumppania. Olenkin tehnyt pientä empiiristä tutkimusta, mistä miehet nauttivat seksissä, ja mitä asioita he eivät välttämättä uskalla pyytää, vaikka haluasivat. Jokaisen mieltymykset ovat tietenkin yksilöllisiä, siksi on tärkeää kysyä ja keskustella seksistä kumppaninsa kanssa, mutta tietyt asiat tulevat mulle kerta toisensa jälkeen vastaan.

1. Ensimmäinen on tietenkin anaaliseksi. En ole yhtäkään miestä tavannut, joka ei haluasi panna mua perseeseen. Toiset saavat peppuleikeistä enemmän kiksejä kuin toiset, mutta kaikki ovat kuitenkin anaaliseksiä halunneet. Peppuun paneminen mielletään kielletyksi, likaiseksi ja irstaaksi asiaksi, siksi se luultavasti on niin houkuttelevaa. Huom, peppuleikit voivat myös naiselle tuottaa mieletöntä nautintoa!

2. Miehen pyllyreiän nuoleminen / eturauhasen stimulointi. Tämä on miehillä käsittämättömän yleinen mielihalu, ja parhaimmillaan myös upea nautinnon lähde, sillä anaali on erittäin erogeeninen alue. Se että nainen nuolee miehen peppua tai stimuloi eturauhasta työntämällä sormia/lelua peräaukkoon, tuottaa vain valitettavan usein häpeää, minkä takia harva uskaltaa sitä kumppaniltaan pyytää. Häpeä juontaa juurensa yhteiskunnassa (edelleen) vallitsevasta homofobiasta ja käsityksistä siitä millainen maskuliinisen miehen on oltava. Miehen seksuaalinen nautinto on kuitenkin niin paljon muutakin kuin munan veivaaminen.

3. Pillun nuoleminen. Mulle ehdottoman tärkeä asia, ja onneksi suurin osa miehistä nauttii tästä paljon. Olen tavannut monia miehiä, joilla on suorastaan fetissi nuolemista kohtaan. Lähtökohtaisesti useimmat miehet haluavat, että nainen nauttii – ja mikä sen parempi tapa tuottaa naiselle nautintoa, kuin suuseksin antaminen. Osa miehistä on puhunut mulle saavansa mielettömän vallan tunteen, kun tuottavat naiselle orgasmeja.

4. Päälle spermaaminen. Rinnoille, naamalle, vatsalle, pakaroille, pillun päälle – mihin vain. Mulle ei täysin ole selvinnyt, miksi niin monet miehet nauttivat ja fantasioivat naisen päälle laukeamisesta. Mitä enemmän spermaa, sen parempi. Arvelen tämänkin liittyvän tiettyyn valta-asemaan – naisen alistamiseen – ja maskuliinisuuden korostamiseen. Laukeaminen ja sperman runsas tuotanto mielletään hedelmälliseen ja viriiliin urokseen.

5. Naisen runkkaamisen katseleminen. Tästä miehet tykkäävät paljon. Naisen masturboinnin katseleminen on salaista, nolostuttavaa ja kutkuttavaa tirkistelyä. Siinä mies pääsee kunnolla ihastelemaan naisen sukuelimiä – sillä totta puhuen voi olla, että pariskunta on vuosiakin harrastanut seksiä ilman, että on koskaan oikeasti nähnyt toisen genitaaleja, saatika päässyt oikein kunnolla katselemaan ja ihastelemaan niitä. Lisäksi vielä nykyaikanakin naisen seksuaalisuuteen ja genitaaleihin liittyy jotain salaperäistä, kiellettyä ja hekumallista, siksi se on erityisen miellyttävä fantasia.

Suhteet Oma elämä Seksi
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.