Unelmien Prinssi

Nonniin ja taas mennään. Selailua tinderissä ja match. Eletään joulun alusta 2018. Hän aloitti keskustelun, kysessää erittäin hyvin katseen kestävä mies. Hetken jopa mietin että miksi ihmeessä hän on tykännyt minusta ja miksi hän nyt vaivautuu kirjoittamaan kun olisi varmaan muita parempia vaihtoehtoja. Juttelemme niitä näitä ja tutustumme. Keskustelemme tapaamisesta, mutta koska jouluun on vain muutama päivä päätämme siirtää tapaamisen suunnittelun vuoden vaihteen jälkeen. Yllättäen tämä jää vain suunnitelmaksi ja homma jää siihen.

Nyt melkein vuotta myöhemmin tinderissä tulee uudelleen match saman ihmisen kanssa ja sama kaava. Erona on vain se että minä ilmoitan heti etten halua mitään muuta kuin seksiä. Se sopii myös hänelle, hän ei etsi mitään vakavaa. Hän ei tiedä tai tajua että olemme jutelleet aiemminkin.

Keskustelemme lähinnä seksistä ja mitä kumpikin haluaa sängyssä. Huomaamme hetken keskusteltuamme, että meitä kiihottavat saman laiset asiat. Sovimme palaavamme asiaan kun hän palaa työmatkalta, mutta emme palaa. Vasta kun kuukautta myöhemmin päätän kokeilla vastaako hän viestiini.

Hän innostuu hauskanpito ehdotuksestani, mutta hänellä on lapsia entisestä avioliitosta ja lapset on hänellä silloin. Keskustelemme ja hän ehdottaa että voisin tulla käymään sitten kun lapset on nukahtanut. Sovimme että hän laittaa viestiä kun aika on sopiva.

Laittaudun ja valitsen seksikkäät alusvaatteet. Odottelen aikani mutta lopulta uni voittaa ja kömmin sänkyyn yksin. Sillä hetkellä minua harmittaa ja vituttaa aika paljon.  Noin puolen yön jälkeen tulee viestiä että nyt sopisi. Vastaan että olen jo nukkumassa ja hän suuttuu siitä. Siis millä vitun oikeudella? Anteeksi mutta mitä vittua!!! Hän suuttuu mulle siitä että en jaksa perjantai iltana työviikon jälkeen odotella valveilla haarat auki.

Viestit ovat todella töykeitä ja mustasukkaisia. Hän väittää etten vain kerro minulla olevan muuta seuraa. Koitan sanoa hänelle olevani ihan yksin omassa sängyssä. Hän vain inttää ja inttää että olen löytänyt varmasti muuta seuraa. Osittain se on totta, odotellessani häneltä viestiä vanha kusipäänäkin tunnettu säätöni kyseli illan suunnitelmia mutta annoin hänelle pakit ja sanoin minulla olevat muuta illalla. Koitin rauhoitella häntä enkä edes tajua miksi? Ei ole minun ongelmani jos hän ei usko.

Uskokaa tai älkää tämä tarinaa saa jatkoa ensi viikolla…

Suhteet Seksi Sinkkuus

Tervetuloa lennolle…

Kuuma kesä ja tinder. Olen ollut paljon epävarmempi itseni kanssa vielä vuosi sitten mitä nyt. Edelleen tulee hetkiä kun ajattelen että millä vitulla olen saanut ton mun sänkyyn. En tiedä onko tätä muilla naisilla, mutta itsellä ainakin aika usein.

Viestittelin tinderissä erään lentäjän kanssa. Sovimme tapaamisen ja en edes kunnolla tiennyt miltä hän näyttää. Hän oli erittäin erittäin mukavan näköinen ja söpö. Menimme suoraan asiaan, ja sain elämäni parasta suuseksiä. En edes voi kuvitella että joku on niin hyvä.

Otimme pari kierrosta ja siinä välissä juttelimme niitä näitä. Se tuntui hauskalta. Melkein alkoi naurattaa kun makasimme alasti sängyssä ja keskustelimme hänen työstään. Erilaista mutta silti mielenkiintoista.

Meillä oli todella kivaa ja tiesin että juttu tulee jäämään vain siihen. Toisaalta se oli vähän sääli koska seksi oli oikeasti hyvää ja sitten hän lähti. Emme ole olleet yhteydessä sen jälkeen ja niinkuin sanoin tuskin tulemme olemaankaan.

Siitä jäi kuitenkin kiva kesämuisto. Kesä on parasta aikaa ihmiselle!

Suhteet Seksi Sinkkuus