Yksinäisyys

”Pöytä yhdelle, Hotellihuone yhdelle, Käytkö sä siis yksin leffassa?, Eikö sulla ole avecia?”

Välillä tämä kaikki saa mut tunteen itseni ihan paskaksi. Katsellessa läheisten ja kavereiden parisuhde onnea. Haluaisin itsekin käpertyä kainaloon ja tuntea olevani juuri oikeassa paikassa ja turvassa. Sen ihmisen löytäminen on todella vaikeaa ainakin minulle. Haluan toisinaan tilaa ja toisinaan kaipaan läheisyyttä niin paljon! Enkä tarkoita läheisyydellä seksiä.

Haluaisin nauttia yhdessä olosta. Yhdessä heräämisestä, yhdessä nukahtamisesta ja kaikesta siinä välillä. En ole silti sellainen ihminen että uskoisin löytäväni jonkun joka ei saa minussa aikaan pako refleksiä. Olen yleinen vitsi yhdessä ystävä porukassa pako refleksini ansiosta. Nauramme että vaikeassa tilanteessa käännyn kannoillani 180 astetta ja juoksen huutaen pakoon. Totuus siis on että eihän se ihan noin mene, mutta heti kun juttu muuttuu vakavammiksi alkaa ahdistaa ja haluan pois tilanteesta.

Pelkään liikaa että minuun sattuun. Tämän viimeisen vuoden aikana matto on vedetty niin montakertaa jalkojen alta muista kun parisuhde syistä, että olen seksi hurjastellut monille varmaan vuosien edestä. En ole päästänyt ketään niin lähelle että siitä olisi syntynyt mitään. Tai pikemminkin heti kun tunteet alkavat herätä pako refleksi iskee.

Muistakaa muuten testata itsenne sukupuolitautien varalta jos irtosuhteilette. Vaikka käyttäisitte aina kortsua se on hyvä ja ainakin minun mielestäni helppo testata. Itse kävin juuri hetki sitten testeissä varmistamassa tilanteen. Täyttäessäni esitieto kaavaketta teki mieli nauraa ääneen.

Kysymys: Oletko ollut sukupuoli yhteydessä ulkomaalaisen kanssa? Check!

Kysymys: Oletko harrastanut seksiä ilman kondomia? Check!

Kysymys: Kuinka monta seksi kumppania sinulla on ollut kuluneen vuoden aikana? Yli 10 Check!

Ja siis tämä viimeisin on se mikä monien mielestä tekee minusta kamalan lutkan, mutta hei ”Do i look like i care?” Olen melko varma että tämä yliaktiivisuus on johtunut elämäni muista vaikeuksista. Älkää ikinä tuomitko ihmisiä ennenkun tiedätte kaiken heistä, eli siis koskaan!

Tästä tekstistä tuli melko pitkä, mutta toivottavasti silti jaksoit lukea sen loppuun ja jatkat lukemista myöhemminkin.

Suhteet Oma elämä Seksi Sinkkuus

Lainaan vain vähän

Mitä tehdä kun ei voi mennä kummankaan luo? No erään saksalaisen automerkin takapenkki on yllättävänkin tilava tarvittaessa.

Olen aika löysällä moraalilla varustettu ihminen ja se saattaa jotakin lukijaa vähän kalvaa. Anteeksi tiedän että se on kauheaa, mutta en koskaan veisi kenenkään puolisoa. Seksi on aivan yhden tekevää minulle, se on kivaa ja varmasti paljon parempaa tunnesiteen kanssa. Minulle ei kuulu miksi mies mahdollisesti pettää ja usein kuulen syyksi että koska kotona ei saa tarpeeksi. Silloin tekisi mieleni sanoa että keskustelkaa asiasta, mutta niinkuin sanoin asia ei kuulu minulle.

Ja teille naiset ja miksei miehetkin jotka nyt alatte epäillä tai jo olette epäillyt puolisoanne vieraissa käymisestä. Se on joskus vain seksiä ja omien halujen tyydytystä. Tietenkin on tapauksia jossa pettäjä ja tämä kolmas osapuoli rakastuvat, mutta silloin se on väärin. Silloin asia pitää selvittää ja katsoa onko parempi lopettaa toinen suhteista.

En suostu viemään vieraita kotiini joten jos tilanne on se ettei kummankaan luo voi mennä koska vastapuolella on vaimo plus lapset tai pelkät lapset kotona ja minä en suostu ottamaan kotiini niin hätä keinot keksii. Olemassa on paljon hiljaisia paikkoja johon auton saa parkkiin ja vielä jos on tummennetut takalasit on yllättävän helppoa olla piilossa. Aina ei siis tarvitse maksaa hotellista.

Tämä tilanne luo oman jännityksensä ja se että toinen käy kuumana on aina ihanaa. Niinkuin aiemmin sanoin. En ikinä veisi keneltäkään miestä. Lainaan vain vähän…. ole siis pahoillani jos tämä aiheuttaa jollekin mielipahaa. Moraalisesti tämä on väärin ja tiedän sen.

Itse olen tietoisesti tavannut varattuja, mutta myös varmasti tietämättäni. Tilanteet eivät ole eronneet mitenkään muista panotreffeistäni. Aina teen selväksi että minä en halua joutua keskelle mitään draamaa, ja vakuutan että tämä ei tule missään julki niin että henkilö olisi tunnistettavissa. Vielä ei ole tullut tilannetta että olisimme törmänneet toisiimme kaupan kassalla tai muussa yhteydessä.

Suhteet Parisuhde Seksi Sinkkuus