Miten nopeasti suhteessa kuuluu edetä?

Kun edellisen kerran aloin seurustella, olin 23-vuotias. Silloin kaikki oli mahdollista eikä suhteen aloittamiseen liittynyt mitään aikaisempia pettymyksiä tai epävarmuutta.

Silloinen mieheni ei välttämättä ollut minun sielunkumppanini, mutta hän oli hyvä mies, jolta sain paljon jakamatonta huomioita. Niin paljon, että lopulta en kestänyt, vaan minun oli pakko päästä pois ahdistavaksi muodostuneesta suhteesta.

En osannut silloin miettiä, onko parisuhteessa kaikki ne asiat, jotka halusin. Minulle riitti, että minulla oli parisuhde, ja hyvä mies.

Nyt tiedän jo tarkemmin, millaisen miehen ja haluan, mutta miten parisuhteessa ja luottamuksen rakentamisessa kuuluu edetä? Tuntuu, että haluaisin kaiken heti, mutta kuitenkin tiedän, että niin ei voi tapahtua, vaan kaiken pitää rakentua pala palalta. Ensin tarvitaan tukeva pohja.

Olen ollut yksin kuusi vuotta. Olen odottanut rakkautta, ja väsynyt yhdentekevään deittailuun.

Kaksi kertaa olen yrittänyt aloittaa uutta parisuhdetta. Ensimmäinen kerta oli toivoton yritys, ripustautuminen ihmiseen, jota ei kiinnostanut. Hän kohteli minua huonosti, heitti aina silloin tällöin jonkin pienen armopalan, kuin leivänmurun linnulle, jotta jaksoin palvoa häntä ja tukea häntä, vaikka hänellä naisia riitti. En osannut lähteä pois, vaikka kärsin jatkuvasti hänen lähellään. Ja lopulta olin masentanut ja elämäniloni menettänyt, kun en merkinnytkään hänelle mitään.

Toisella kerralla sain paljon hyvää seksiä ja hellyyttä. Hän oli Suuri Ihastukseni, ja hän kohteli minua hyvin ja rehellisesti. Emme kuitenkaan halunneet samoja asioita, eikä hänen ihastuksensa muuttunut rakkaudeksi.

Nyt, kolmannella kerralla, minusta tuntuu, että voisin rakastaa häntä, mutten oikein tiedä, miten. Hänellä on ollut kaksi erittäin vaikeaa parisuhdetta ja molemmat kumppanit pettivät häntä. Hänen on vaikeaa luottaa enää kenenkään. Lisäksi tämä vaikuttaa hänen kykyihinsä rakastajana.

Hellyyttä on valtavasti, ja hänen kanssaan on turvallista, ymmärrämme toisiamme. En osannut edes kuvitella, että toisen ihmisen lähellä voisi olla näin upeaa olla.  Hän täydentää aloittamani lauseen. Hänen silmänsä tuikkivat kun hän katsoo minuun. Hänen seurassaan voin olla oma itseni.

Jokin osa minusta kuitenkin haluaisi kiirehtiä asioita. Olemme tapailleet kaksi kuukautta, muutaman kerran viikossa ja toisinaan harvemmin. Lapsien (ja muiden menojen) takia useammin tapaaminen ei onnistu. Tiedän, että ahdistuisin myös jatkuvasta kylki kyljestä nyhjäämisestä. En vaan tiedä, mikä tahti on se oikea minulle, meille. Olen kärsimätön, enkä malttaisi odottaa hänen näkemistään. Haluaisin olla koko ajan siinä leijuvassa olotilassa, jonka hän läsnäolollaan saa aikaan, mutta ymmärrän kuitenkin, ettei sellainen kestä ikuisesti.

Yritän siis elää omien toiveideni ja elämän todellisuuden ristiaallokossa ja saada kaiken tyyneksi ja tasaiseksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *