En saanut mitä luulin

Huh, ekat tinder-treffit takana. Näin heti ensisilmäykselle, ettei hommasta tule mitään. Käsittämätöntä,  miten suuri vaikutus ensisilmäyksellä onkaan. Sitä on saanut viestien perusteella jonkun vaikutelman ihmisestä ja treffeille lähtee hakemaan vahvistusta tälle mielikuvalle.

Heti aluksi huomioni kiinnittyi täysin epäolennaisiin seikkoihin: valkoisiin lenkkareihin ja paljon vanhempaan kasvokuvaan, kuin Tinderissä. Olisi tehnyt mieli kävellä ohitse. En kuitenkaan kävellyt, vaan menimme syömään. Jutunaiheita ei oikein löytynyt ja kaksituntinen istuskelu oli väkinäistä ajanhukkaa. Toki erotessa käytettiin perusfraaseja: oli kiva tavata, ja ollaan yhteyksissä. No, sitä en usko, eikä uskonut hänkään. Sen verran pystyin rivien välistä tulkitsemaan, että hänelle jäi treffeistä sama valju olo kuin minullekin. En tiedä johtuiko se minusta vai hänestä, mutta kumpikin ilmeisesti odotti jotain ihan muuta.

Viestittely sujui kuitenkin hyvin, ja luulin että hän oli avoin ja puhelias. Minulle käy helposti niin, että jos toinen ei halua paljastaa itsestään juuri mitään, niin minullakin menee mielenkiinto. En halua alkaa tenttaamaan treffikaveriani, enkä myöskään jaaritella itsestäni asioita. Mutta kuitenkin kykenen syvälliseenkin keskusteluun, jos ilmapiiri on luottavainen. Jos taas tunnen jonkinlaista väkinäisyyttä, niin menen helposti hiljaiseksi tai jumitun johonkin tuttuun ja turvalliseen puheenaiheeseen, kuten työhöni.

Yhteistä säveltä ei siis löytynyt, nyt kuitenkin treffailu on päässyt jonkunlaiseen alkuun. Tulin siihen tulokseen, että viestittelyssä pitää ottaa vielä tarkemmin esiin jotain teemoja, joista voi päätellä kannattaako treffeille edes lähteä.

Ai niin. Kirsikkana kakussa tämä treffikaveri tarjosi minulle mahdollisuutta maksaa koko lasku. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa.