Se on välillä hyvin pienestä kiinni.

Nimittäin pääseminen toiselle kierrokselle. Olen huomannut tekeväni hyvinkin tarkkoja, ja kummallisia, havaintoja toisesta osapuolesta ensi treffeillä.

Ei jatkoon olen sanonut valkoisille Niken lenkkareille mustan talvitakin kanssa.

Ei on tullut myös polvissa roikkuvista housuista. Ja lippalakista.

Ei on tullut silloin, kun tyyppi ei tiennyt, kuka on kirjottanut Vanhus ja Meri -kirjan, vaikka istumme Hemingway’s baarissa ja teos on seinällä.

Viime lauantaina minulla oli melkein kolmen vuoden tauon jälkeen miesseuraa. Olemme tuttuja työkuviosta ja päätimme viettää yhteistä iltaa.

Positiivisia asioita:

Hänellä on vaaleanruskeat kävelykengät, samaa väri kuin takki.

Hän oli pukeutunut farkkuihin, siistiin paitaan ja huppariin.

Hän tiesi, kuka on Rainbow -yhtyeen keulakuva.

Hän ei vongannut! Pari suudelmaa ja sitten hän sanoi, että jatketaan ensi kerralla. Ei siis edes mitään kyselyitä, tuleeko ensi kertaa, vain toteamus.

Olin ihan myyty. Juttelimme kuusi tuntia, ja nauroimme niin, että vatsalihaksiin sattui.

Yleensä onnistun kaivamaan jonkin vian tai puutteen esiin jo ensitreffeillä, nyt sitä ei löytynyt.

Hänen kanssaan oli helppo olla ja puhua, ihan kaikesta. Saatoimme mahdollisesti sortua niihinkin aiheisiin, joita ensi treffeille pitäisi vältellä, kuten exät. Mikään ei ahdistanut ja kaikesta puhuttiin hyvässä hengessä.

Olin laittanut ruokaa ja ostanut muutaman oluen kyytipojaksi. Itseäni olin tuunannut muutaman tunnin, ja sanoikin minun olevan kaunis. Eli kaikin puolin hieno ilta!