Oli kesä, festarit, musiikki, viini…ja hän. Hän vain oli siinä, vieressä, lähellä. 

Puhuimme kaikesta. Hän näki kun tanssin ja nauroin.  Hän katsoi minua ja nauroi kanssani.

Hän näki kun oksensin, antoi paperia ja vettä. Saatteli kotiin ja nukkui kanssani. Seuraavana aamuna hän lähti, mutta laittoi pian viestiä, että haluaa nähdä uudelleen. Hän oli valmis tulemaan luokseni vaikka rullaluistimilla, jos ei muuta kyytiä keksisi.

Ihastuin häneen heti, koska hän tuntui niin turvalliselta ja helposti lähestyttävältä. Jännitän yleensä aina uusia ihmisiä ja asioita, mutta hän oli niin mahtava. Hänessä oli sitä kaikkea, mitä miehestä halusin. Hän oli hauska, fiksu, käytännönläheinen, luotettava. Pidimme samoista asioista ja yhdessäolo oli helppoa.

Kävimme viikonloppureissulla, festareille, vietimme iltoja yhdessä, tutustuimme. Seksi oli upeaa. Nautin joka hetkestä, hengitin hänen tuoksuaan, elin täysillä. Mutta kun minä olisin halunnut suhteen, hän oli miettinyt asiat toisin.

Meillä oli iso ikäero ja yhteisiä tuttuja, hän ei voinut kuvitella mitään vakavaa. Kyllähän minäkin sen tajusin, mutta olin jo ehtinyt ihastua. Hän oli rehellinen minulle ja kaikesta jäi mahtavat muistot. Tuntuu, että liiankin hyvät, koska viimeiseen neljään vuoteen en ole löytänyt mitään yhtä hyvää.

Kun ihastun, ihastun nopeasti. Ihastun siihen tunteeseen, että olen ihastunut. Tiedän, että ihastus muistuttaa minua jostain, jota tarvitsen ja kaipaan. Silloinhan se on helppoa, kun toinen ihastuu myös ja on tunteissaan rehellinen ja avoin.

Tämä juttu kesti muutaman kuukauden verran, tapasimme vielä joitakin kertoja satunnaisesti yhdessäolon merkeissä. Nykyisin hän on parisuhteessa, mutta en varmasti koskaan kokonaan unohda häntä.

Uskon tulevan kumppanin olevan hänen kaltainen ihminen, johon minä uskallan ja haluan sitoutua.