Haaveena intiimi ilta

Ennen päätöntä sinkoilua miesmarkkinoille pitää tietenkin valmistautua huolella. Laittaa ulkonäkö kohdilleen ja miettiä, mitä sitä haluaa. Ja näin aluksi – seksielämän ollessa vilkasta kuin nunnalla – intiimi iltahan tässä nyt on mielessä.

Olen laittanut kaiken valmiiksi mahdollista tapaamista varten. Ostin kortsujakin. Edelliset oli menneet vanhaksi kaksi vuotta sitten. Olen käynyt monta kertaa läpi illan, kehittänyt tarinasta monta versiota. Vähän kuin urheilija, olen visualisoinut koko tapahtumasarjan.

Ilta voisi mennä vaikka tähän tapaan: Aluksi, puhumme ja juomme kahvia. Tai ehkä olutta, jottei jännittäisi niin paljon. Ehkä laitan jotain syötävää. Kuuntelemme musiikkia. Hän kertoo itsestään, olen utelias ja nauramme paljon. Katsomme toisiamme, ujosti hymyillen. Laitan soimaan hitaan kappaleen ja sanon hänelle: Tanssi mun kanssa. Ja hän tanssii. Lähellä, pitää kiinni tiukasti. Kosketan hänen niskaansa. Hellästi. Hän huokaisee. Siirrän päätäni niin, että otsamme kohtaavat. Katsomme toisiimme. Hitaasti siirrymme maistelemaan toistemme huulia. Miten hyvältä hän maistuukaan. Haluaisin sen hetken kestävän ikuisesti. Vain minä, hän, musiikki, kosketus.

En ole kokenut mitään tuollaista pariin vuoteen! Miten jännittävää, ja toisaalta pelottavaa se olisikaan. Muistuuko edes mieleen, mitä miehen kanssa oikein tehdään? Vai jämähdänkö kiinni sohvaan, juttelemaan. Entäpä jos mies tekee intiimin aloitteen? Muutun varmasti kivipatsaaksi. Huh, tuskanhikeä pukkaa.

Tämä on kuitenkin tavoite. Seuraavaksi tarvitaan kohteita, joita lähestyä. Joten avasin Tinderin. Kerroin siitä lisää seuraavalla kerralla.

 

t. Hetaliina

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi

Takaisin pyöränselkään

Deittailu on kuin pyörällä ajoa – taito ei unohdu.

Mutta kyllä se ainakin ruostuu. Jännittää, eikä oikein tiedä mitä tehdä tai sanoa. Sääntöjä on niin paljon – älä puhu liikaa, mutta sano jotain fiksua. Ole oma itsesi. Kiinnostava, jännittävä versio itsestäsi. Tuntuu, että kaikki pienet asiat ovat unohtuneet. Toisen koskettaminen, heittäytyminen asioihin. Läsnä on vain jännitys, hämmennys ja sääntöjen sekamelska.

Tilanne on siis tämä: Olen 40+ nainen pk-seudulta ja olen elänyt kaksikymmentä vuotta elämästäni kahdessa pitkässä parisuhteessa. Kunnes 37-vuotiaana minusta tuli sinkku. Alkuun se oli mahtavaa: biletystä, miehiä, seksikokeiluja, treffejä. Otin kaiken irti niiltä vuosilta. Sitten alkoi itseni etsiskely, yksinäisyydestä voimien hakeminen. Sitäkin kesti 2-3 vuotta. Ja nyt olen palannut markkinoille, entistä ehjempänä, tietoisena siitä, mitä haluan.

Tämän vuoden projektini on löytää hyviä miehiä, treffejä ja parisuhde.

Tervetuloa mukaan seuraamaan projektia.

Suhteet Rakkaus