Lopun alkua

Tämä viikko on ollut mulle erityisen vaikea. Olen löytänyt paljon patoutuneita tunteita itsestäni, joiden olemassaoloa en oikeastaan aiemmin ollut huomannut. Tai en vain ollut halunnut huomata. 

Maanantaina laulutunnilla harjoittelin erästä parisuhteen loppumisesta kertovaa kappaletta, ja lauluopettaja käski laulaa vihaisesti, oikein tunteella. Syöksykierre sille illalle alkoi siitä. Kun sallin itseni todella tuntea kappaleen fiiliksen ja heittäytyä siihen mukaan tuntui se aukaisevan suoranaisen padon jossain syvällä sisimmässäni. Koko loppuillan olin vihainen, surullinen ja hämmentynyt kaikesta. Kotiin päästyäni itkin ja melkein huusin muutamat ”erobiisit” läpi purkaakseni tunteita ulos. Tunnevyöry teki musta väsyneen, ja painuin petiin jo ennen yhdeksää kuolemanväsyneenä. 

Tuo maanantai asetti ilmeisesti fiiliksen koko viikolle. Olo on jatkuvasti hieman alakuloinen ja tänään se tunne virittäytyi huippuunsa, kun yhteinen kämppämme vihdoin myytiin. Viimeinen mua exään yhdistänyt asia meni siinä. Uutisen jälkeen aloin itkeä töissä, sillä ristiriitaisten tunteiden hyökyaalto löi rajusti ylitseni. Olin suunnattoman helpottunut, tunsin itseni vapaaksi, mutta samalla myös suojattomaksi, surulliseksi ja pohjattoman yksinäiseksi. Tajusin vihdoin kunnolla, että asiat muuttuvat lopullisesti. Tottakai olin jo aiemmin tehnyt suunnitelmia jatkolle, mutta nyt ajatus konkretisoitui. On pakattava kamoja, löydettävä uusi asunto.

Mun koti ei ole enää mun koti. 

Tällä hetkellä on kovin juureton olo, kuin leijuisi irti kaikesta. Tälläisinä hetkinä sitä erityisesti kaipaisi lämmintä halausta, ja että joku sanoisi asioiden vielä järjestyvän.