Eron jälkimaininkeja

Eron jälkeen fiilikset ovat vaihdelleet aika paljonkin. Enimmäkseen päivät ovat melko tasaisia. Välillä olen vain todella onnellinen uudesta vapaudestani, ja siitä että mitä vaan voi tapahtua. Sitten tulevat ne hetket, jolloin tuntuu että seinät kaatuvat päälle ja mikään ei onnistu. Ne hetket tulevat näennäisesti aina puskan takaa, enkä oikein osaa ennustaa niiden tuloa (vaikka ehkä pitäisi). Kuten se, kun soitin hääpuvusta liikkeeseen, ja murruin puhelimessa täysin. Senkin olisi tietty voinut kyllä arvata, vaikka olotila oli oikein hyvä ennen soittoa. Myös hetki, jolloin kuulin Taylor Swiftin biisin Out of the woods sai kyyneleet virtaamaan. Vielä nykyäänkin kyseinen biisi tekee mieleni apeaksi ja tunnen edelleen rypeväni samassa mutalammikossa missä Taylorkin ryömii musiikkivideollaan. Ylipäätään koko musiikkivideo tuntuu kuvastavan aika hyvin pahimpia päiviä.

Pahimpia ovat kuitenkin ne hetkelliset täydellisen tyhjyyden tunteet, jotka saavat välillä pelkäämään, että todellinen hermoromahdus on vasta tuloillaan. Melkein voisin arvata, että viimeistään kämpän myymisen ja tyhjentämisen yhteydessä tämä tapahtuu. Silloin kun vihdoin tilanne oikeasti lyö lekalla läpi sen hataran ”mulla menee tosi hyvin”-olotilan. Tähän mennessä olen nauraen sanonut kavereille ja perheelle, että fiilis on loistava, enkä kaipaa kriisiapua. Sen sijaan näyttääkin siltä, että alan kriiseilemään tänne blogimaailman syövereihin…:D

Eipä silti, en kyllä ole aikaillut tai arastellut pitkään deittailumaailmaan hyppäämistä. Ensimmäiset 2 viikkoa eron jälkeen latasin jo Tinderin (virhe). Ajankulusta kyseinen sovellus käy ja muutamat treffitkin olen sen kautta sopinut. Se jääköön vielä arvoitukseksi kuinka hyviä treffejä;)

Jos oikeasti itselläni olisi järkeä päästä pysyisin hyvin kaukana kaikista kaksilahkeisista. Mutta kyllähän sitä mudassa rypemisen vastapainoksi tarvitsee jotain muutakin ajateltavaa. Tai niin näytän itselleni sen perustelevan. Heh.