Karma is a bitch

Pari viikkoa on mennyt ohi älyttömän nopeasti. Varsinkin, kun koko ajan on suuntaan ja toiseen vähän kaikenlaista pientä säätöä. Nyt on tullut taas mitta täyteen miehiä. Miksi ihmeessä sitä on niin tyhmä, että niitä oikein etsimällä etsii?

Viime viikolla törmäsin tinderissä erääseen mieheen, jonka kanssa löysimme heti henkisen yhteyden viestien välityksellä ja lisäsinkin miehen heti fb-kaverikseni. Sanotaan häntä vaikka Taitelijaksi. Viestittelimme yötä päivää lähes viikon ennen kuin varsinaisesti tapasimme kasvotusten. Ja silloin iski karu todellisuus, että fyysisesti nähtäessä ei ole mitään kemiaa. Lisäksi erinäiset toisaalta vähäpätöiset seikat saivat mulle tunteen, että tämä tyyppi ei vain ole mua varten. Taitelija olisi halunnut nähdä uudestaan, ja koska olen nössö, en saanut heti kerrottua etten mä halua. Lopulta sain kakistettua ulos, etten ole valmis siihen mitä hän haluaa, ja että hänen on parempi keskittyä muihin naisiin ja siitä vasta riemu repesi. Viestejä tuli pitkin päivää. Taiteilija myös päivitti fb-statuksen siitä, kuinka naiset aiheuttavat hänelle pelkkää mielipahaa. Illalla vielä tuli viimeinen viesti siitä, että hän jättää pallon nyt mulle ja että keskittyy muihin naisiin jne, mutta hän ei vain pysty ymmärtämään kun hänen mielestään treffit menivät niin hyvin. Että mistä tälläinen yhtäkkinen mielenmuutos. Siinä vaiheessa mä jo meinasin tulla lankoja pitkin, otti niin päähän koko touhu. Vastasin silti mahdollisimman kauniisti, että voidaan hyvin edelleen olla väleissä jne, mutta mä en halua mitään muuta. 

Karma ilmeisesti puree perseeseen nopeammin kuin olettaisi. Kun itse annoin pakit yhdelle miehelle, sain kokea jo heti muutaman päivän päästä itse saman. Tämä tapaus, nimetään vaikkapa Pohtijaksi, sai vähintäänkin erikoisen alun viikko sitten lauantaina. Tinderistä siirryimme nopeasti whatsappiin, ja viestittelimme koko illan yöhön asti, jolloin olimme molemmat yöelämässä ja lähdimme yhdessä illan loputtua luokseni. Valitettavasti itse olin vain todella humalassa, eikä siten mitään tapahtunut Pohtijan harmiksi. Sunnuntaina kun mies lähti olin varma etten hänestä enää kuulisi. Kuitenkin viestittelimme pitkin viikkoa Pohtijan itsensä aloitteesta lähinnä. Tänään kutsuin hänet saunomaan ja toiveissa oli nähdä voisiko tästä mahdollisesti kehittyä enemmänkin. Meillä olikin hauskaa, ja vaikka mitään ei vieläkään (alastomuudesta huolimatta) tapahtunut, olin jo hiukan myyty tälle miehelle. Siksi kun hän sitten hieman yllättäin yhtäkkiä ilmoittikin haluavansa lähteä kotiin jäin vähän hämilleni. Luulin, että meillä oli hauskaa. Ilmeisesti ei sittenkään? 

Joten tässä sitä ollaan, vietetään iltaa yksin omien ajatusten kanssa syöden suklaata ja juoden siideriä. Ja miettien miehiä. Pohtijalta jäi sukkapari sohvalle, ehkäpä niistä täytyy sitten huomenna laittaa viestiä. Tämän päivän tässä vielä täytyy hiukan nuoleskella haavojaan ja yrittää ottaa takaisin se rento hälläväliä-asenne, josta olen ollut aika ylpeä aina tähän päivään asti. 

Vittu kun vituttaa. Ainut oikea biisi tähän tunteeseen on I don’t need a man. Joten linkitän sen tähän kaikkien iloksi. Jospa sitä taas vaikka muistaisi, että miehiä on täysin turha stressata tai varsinkaan tuhlata liikoja ajatuksiaan.