Tälläisen lauseen olen kuullut viime aikoina useastikin, kun välillä olen purkanut hetkellisiä yksinäisyyden ja toivottomuuden tunteita ystävilleni. Sitä tunnetta on vaikea selittää, sillä monesti tunnen olevani aika onnellinen nykytilanteessani, kun mitä vaan voi tapahtua. Silti välillä pintaan pulpahtaa pohjaton yksinäisyyden ja epävarmuuden tunne tulevaisuudesta. Alkaako yritykseni koskaan kannattamaan kunnolla? Löydänkö enää yhtäkään miestä, saanko lapsia, menenkö naimisiin, entä se unelmien koti? Mikä tulevaisuudessa mua odottaa? Asiaa ei helpota kun kuulee kauhutarinoita ikisinkuista, jotka eivät vielä 40 vuotiainakaan ole löytäneet myyttistä yksisarvista nimeltä ”se Oikea”. Tai niistä, jotka seurustelivat pitkään, ja ovatkin eron jälkeen olleet sinkkuina 10 vuotta, eikä ketään vain ole tullut vastaan. Kaiken hyvän keskellä epävarmuus vain välillä ravistelee mieltä aika synkästikin.

No, nyt olen tosiaan saanut monesti kuulla siitä, kuinka muiden mielestä mulla on aina ollut mies tai useampikin pyörityksessä. Se tuntuu hullulta, koska itse en ole asiaa nähnyt niin. Aloitin seurustelun ja tapailun verrattain myöhemmin kuin muut ikäiseni, sillä nuorena itsetuntoni oli todella huono ja suorastaan pelkäsin vastakkaista sukupuolta. Koin olevani ruma ja lihava ja mitä kaikkea. Syy tähän oli valitettavasti pitkälle jatkunut koulukiusaaminen. Välillä mietin, että kunpa nyt voisin kohdata itseni 10 vuotta sitten ja saada ymmärtämään montakin asiaa. Tärkeimpänä opetuksena olisi itsensä hyväksyminen. Jotenkin surullista, että nykyään melkein 20 kiloa isompana en todellakaan koe olevani lihava, mutta silloin koin.

Ensimmäiseen ”oikeaan” parisuhteeseeni päädyin herkkänä ja sinisilmäisenä 17-vuotiaana. Heittomerkkejä on pakko käyttää, sillä vasta nyt vuosien jälkeen näen, että kyseessä ei ollut oikea parisuhde. Kyseessä oli lähinnä hyväksikäyttö 10 vuotta vanhemman miehen taholta, joka otti mitä halusi ja hallitsi elämääni jopa parisadan kilometrin päästä. Aina kun yritin tehdä omia päätöksiä mut tallottiin nopeasti maanrakoon. Kestin suhteessa 1,5 vuotta ennen kuin vihdoin pystyin itse päästämään irti. Se valitettavasti vaati todella paljon kestämistä monissa asioissa ennen kuin heräsin todellisuuteen. Yhtäkään niistä asioista en tänä päivänä antaisi anteeksi, enkä varsinkaan palaisi takaisin.

Vietin melkoisen villin sinkkukesän 2010, tutustuin yhteen parhaimmista kavereistani, ja tajusin olevani enemmän arvoinen, kuin mitä olin aikaisemmin saanut. Voisi sanoa, että se kesä oli aika käänteentekevä monin tavoin. Tapailin monia miehiä, keräsin kokemuksia ja itseluottamusta, ja hetkeksi päädyin jälleen seurustelemaan erään hyvän kaveripoikani kanssa. Se ei valitettavasti päättynyt hyvin. Jo kolmen kuukauden jälkeen kävelin ulos suhteesta.

Tämän jälkeen voisi kai sanoa, että tilanne rauhottui. Aloin keskittyä enemmän itseeni ja hyvinvointiini, aloitin koulun, laihduin ja kun sinkkuuttani oli kestänyt 7kk törmäsin viimeisimpään eksääni ja se oli nopeasti menoa. Valitettavasti olin niin ihastunut ja rakastunut, etten tajunnut jo heti alussa, että tästä ei vain voi tulla mitään pitkässä juoksussa. Se vei 4 vuotta, yhteisen asunnon oston ja kihlat, ennen kuin heräsin yhtäkkiä olevani suhteessa miehen kanssa, joka ei vain vastaa sitä, mitä mä mieheltä haluan.

Onhan siinä totuuden siemen, että ainahan mä olen miehiä löytänyt. Mutta silti ei vieläkään ole tullut sellaista vastaan, jonka kanssa olisi oikeasti ollut sielujen sympatiaa, ja rakkaus olisi ollut helppoa jo heti alkuun. Välillä tuntuu että koko seurusteluhistoriani ajan olen oikeastaan ollut yksin, sillä tietynlainen ymmärryksen taso, jota olen kaivannut, on jäänyt puuttumaan. Ehkäpä siksi tuntuu niin hassulta tuo lausahdus, joka viittaisi jonkinlaiseen käsittämättömään onneen vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Vihdoin tunnen kypsyneeni ja ymmärtäväni mitä mieheltä oikeasti tahdon. Haluan rakkautta ja hellyyttä, aitoa välittämistä ja sitä, että toinen on todella sua varten siinä, kävi miten kävi. Mun unelmien miehellä ei tarvitse olla lihavaa lompakkoa, ei mallin ulkonäköä, eikä supervoimia. Mä kaipaan läsnäoloa ja ymmärrystä, ja tietenkin huumorintaju ja aktiivinen seksielämä kuuluisi myös mun toivelistalle;)

Mutta mä jaksan kyllä odottaa, että tällänen yksisarvinen osuis kohdalle. Mulla ei ole kiire. Enää mä en tyydy.