Miksi olen vielä(kin) sinkku?

That is the question.

Miksi, tallattuani kolmisenkymmentä vuotta täällä maankamaralla, en ole löytänyt ketään tallaamaan sitä kanssani? Okei, onhan minulla ystävät ja perhe seuranani, mutta… no, tiedätte mitä tarkoitan.

Mietin tätä varmaan päivittäin. Pakko myöntää, että joskus dramaattisesti itken itseni uneen tämän kysymyksen äärellä, halaten samalla pehmonallea.

Yksinkertaisin ja niin sanottu virallinen selitys, jota tarjoan itselleni ja muille uteliaille, on se ettei koskaan vain ole tullut sopivaa tyyppiä vastaan. Seuraava kysymys tietysti on, että mikä se sopiva tyyppi sitten on.  Onko juuri minulle käynyt niin huono tuuri, että minulle on tässä maailmassa varattu tasan yksi ”se oikea”, joka sattuu asumaan jossain etelämantereella? Vai olenko vain ihan helvetin nirso ja elättelen liian suuria kuvitelmia täydellisestä unien prinssistä, jonka kanssa olemme kiinnostuneet tismalleen samoista asioista ja elämme syvässä harmoniassa? 

Myönnettäköön, että olen aivan toivoton romantikko, joka on kyynelehtien lukenut Austeninsa ja katsonut The Notebookin ainakin kymmenen kertaa. Totta kai unelmoin omasta mr. Darcystani. Tiedostan kuitenkin, että tarinoiden intohimoiset kohtaamiset aamukasteisella pellolla ovat… no, tarinoita. En haaveile tulisen intohimoisesta parisuhteesta suoraan fantasioistani tulevan rikkaan adoniksen kanssa. Minulle kelpaisi ihan tavallinen, leppoisa yhteiselo kivan ihmisen kanssa, jonka olen tavannut vaikka Tinderissä.

Toki niitä sopivan oloisia tyyppejä on matkan varrella tullut vastaan. Olenhan minä ollut korviani myöten ihastunut aika monta kertaa – valitettavasti aina kovin yksipuolisesti. Myös minusta on joku joskus ollut kiinnostunut, mutta jälleen intressit eivät ole täysin kohdanneet. Parisuhteen etsiminen on kuin tuhannen palan palapelin kokoamista: luulet löytäneesi oikean palan ja sovittelet sitä innoissasi kokonaisuuteen, mutta lopulta se ei sovi yhteen minkään palan kanssa edes runnomalla.

Olen pohtinut myös omia parinmuodostuskykyjäni. Ne kerrat, kun olen ollut jostakin kiinnostunut, olen joko A) ihastunut melkein maanisesti ja roikkunut tyypissä niin tiukasti, että kovinkin karju säikähtää ja lähtee karkuun, tai  B) ollut tekemättä mitään. Jälkimmäinen vaihtoehto taitaa olla varsinkin nykyään tiuhemmassa käytössä – ei kannata edes yrittää, koska miksi se minusta kiinnostuisi, ja varmasti se on varattukin. Vaihtoehto A on myös osoittautunut varsin tuloksettomaksi ratkaisumalliksi tuottaen yleensä minulle vain kipua ja jonkinlaisen hullun naisen maineen. Pitäisi varmaan kehitellä seuraavaksi vaihtoehto C mahdollisia tulevia ihastuksia varten.

Mutta mistä niitä miehiä edes löytää? Tinderiä olen toki kokeillut, mutta matchien saldoni on ollut aika säälittävä ja aloittamieni keskustelujen vastausprosentti vielä säälittävämpi. Olen töissä varsin naisvaltaisella alalla ja harrastukseni eivät ole kovin sosiaalisia. Sitä paitsi treffeillä käyminen on minulle täysi painajainen, joka taitaa ansaita ihan oman blogipostauksensa.

Ehkä jossain universumin matkatoimiston järjestelmässä on sattunut fataali virhe, eikä minulle olekaan juuri tälle matkalle buukattu laisinkaan mukaan matkakumppania?