Miksi kaikki muut saa lapsen?

Huomasin tänään ajattelevani lapsellista lausetta jota lapsena tuli hoettua paljon äidilleni ”Miksen minä saa, muutkin saa…”.

Lounastimme mieheni kanssa kauppakeskuksen hälinässä uudessa ihanassa ravintolassa, mutta keskittymiseni ei ollut miehessäni, vaan huomaamattani keskityin bongailemaan raskausmahoja ja vaunuja, itkevien lapsien ääntä, iloisia perheitä… Sama jatkui vielä bussissa kotiin ja tirautinkin salaa muutaman kyyneleen, miksi kaikki muut saa olla onnellisia perheitä mutta me emme? Tilannetta ei tietysti helpottanut, että olin käynyt hiplailemassa vauvojen vaatteita kaupoissa aikaisemmin. Olen mennyt sillä ajatuksella, että vauvan tavaroita ostetaan vasta kun ultrassa ollaan nähty, että kaikki on hyvin, mutta joskus vaan löydän itseni lastenvaateosastolta ihastelemasta pieniä bodyja.

Tällä hetkellä kun suurin osa ystävistäni ovat aivan eri elämäntilanteessa kun me, ei ole ketään kelle puhua ja purkaa omia tuntemuksia, on yksin ajatuksien kanssa ja lueskelen nettikeskusteluja miltein koko ajan ja etsin helpotusta tähän oloon. Luulen, että oloni helpottaa vasta kun vieressäni tuhisee meidän oma nyytti. 

Perhe Raskaus ja synnytys

Vauvakuumeinen täällä hei!

Olen pohdiskellut blogin kirjoittamista jo pitkään, nyt vihdoin tein sen! Tulen blogiini purkamaan ajatuksia ja tuntemuksia lapsettomuudesta.

Olemme aviomieheni kanssa haaveilleet omasta pienestä jo pari vuotta, yritystä takana vuoden verran. Yksityisillä lääkäreillä olen muutaman kerran käynyt ja diagnoosina PCOS. Tällä hetkellä syön Terolut-kuuria ja tavoitteena saada kadoksissa olevat kuukautiset alkamaan. Minulla on nuoresta saakka ollut vaikeat ja epäsäännölliset kuukautiset, joihin aloin syömään e-pillereitä lukioikäisenä. Pillerit lopetin noin puolitoista vuotta sitten.

Takaraivossani minulla on aina ollut pieni pelko, ettei raskaaksi tuleminen tule olemaan helppoa ja näin myöhemmin huomaan olleeni oikeassa. Mieheni on tyypillinen mies eikä hirveästi stressaa tilanteesta mutta itse käyn koko ajan ylikierroksilla, tutkin ja googletan kaikkea, teen pinterest-tauluja ja kokoan mielikuvia päähäni meistä perheenä,vanhempina meidän omalle lapselle… Ja petyn kun testit eivät näytä kahta viivaa… Olemme päättäneet mennä vielä hetkisen ”lievemmillä” lapsettomuushoidoilla ja hakeutua kunnon hoitoihin jos muutoksia ei rupea tapahtumaan. 

 

Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaamme vanhemmiksi. 

Perhe Raskaus ja synnytys