Vauvakuumeinen täällä hei!
Olen pohdiskellut blogin kirjoittamista jo pitkään, nyt vihdoin tein sen! Tulen blogiini purkamaan ajatuksia ja tuntemuksia lapsettomuudesta.
Olemme aviomieheni kanssa haaveilleet omasta pienestä jo pari vuotta, yritystä takana vuoden verran. Yksityisillä lääkäreillä olen muutaman kerran käynyt ja diagnoosina PCOS. Tällä hetkellä syön Terolut-kuuria ja tavoitteena saada kadoksissa olevat kuukautiset alkamaan. Minulla on nuoresta saakka ollut vaikeat ja epäsäännölliset kuukautiset, joihin aloin syömään e-pillereitä lukioikäisenä. Pillerit lopetin noin puolitoista vuotta sitten.
Takaraivossani minulla on aina ollut pieni pelko, ettei raskaaksi tuleminen tule olemaan helppoa ja näin myöhemmin huomaan olleeni oikeassa. Mieheni on tyypillinen mies eikä hirveästi stressaa tilanteesta mutta itse käyn koko ajan ylikierroksilla, tutkin ja googletan kaikkea, teen pinterest-tauluja ja kokoan mielikuvia päähäni meistä perheenä,vanhempina meidän omalle lapselle… Ja petyn kun testit eivät näytä kahta viivaa… Olemme päättäneet mennä vielä hetkisen ”lievemmillä” lapsettomuushoidoilla ja hakeutua kunnon hoitoihin jos muutoksia ei rupea tapahtumaan.
Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaamme vanhemmiksi.