Neuvola X-Files
Neuvola, yhden mielestä melko yhdentekevä, toinen kokee sen lähinnä Stasin jatkeeksi ja kolmas saa sieltä apua askarruttaviin kysymyksiinsä. Järjestelmä, joka on luotu meidän kaikkien parasta ajatellen, ja johon tämä salaapäiten sosiaalidemokratiaan kallistuva, hyvinvointiyhteiskunnan peräänhuhuileva ja kansankotiaatetta periaatteessa hiljaa ihannoiva äiti-ihminen on kuitenkin melko tyytyväinen.
Tommi kirjoitteli menneellä viikolla omassa blogissaan neuvolakäynnistä vanhemman näkökulmasta. Ainahan se on jännittävää, kun lasta sovitellaan käyriin ja luulen, että etenkin oman ammattikuntani edustajat joutuvat pinnistelemään välillä jonkun verran, ettei suorittajavanhempi painaisi päälle.
Useasti olen miettinyt, miten kapeisiin malleihin lasta koko hänen pienen elämänsä aikana sovitellaan. Ensin neuvolassa ja päiväkodissa, myöhemmin sitten koulussa. Mitäpä jos muottiin, käyriin ja kaavoihin sovittamisen sijasta lapsi saisikin esittää sellaisia asioita, joita hän osaa, mutta joita ei neuvolassa osata kysellä? Tylleröisen listalla olisivat ainakin:
- Kiipeily. Paitsi puistossa ”isojen” kiipeilytelineellä, niin myös kotona sohvalla, kirjahyllyssä, you name it! Sovellettuna myös joukkoliikenteen eri välineissä ja etenkin Ikeassa.
- Valikoiva kuulo. Tätähän monet aikuiset käyvät opiskelemassa terapiassa, heille tämän kuuntelematta jättämisen nimi on vain ”suodattaminen”. Siis että aktiivisesti jätetään kuulematta ja huomiota vaille sellaiset ikävät asiat (kuten esim. älä juokse parkkipaikalla, pistä vaatteet päälle, tule tänne, istu alas jne).
- Äänen käyttö vaaratilanteissa, joihin lukeutuvat esim. pukeminen, syöminen, ovesta ulos lähteminen, kotiinpaluu jne. Eipä jää mielipide muiden varjoon.
- Laulutaito. Miten moni saa laulaa neuvolassa? Meksikon pikajunaa kärryissä loilottava kiharapäinen tyllerö on kuin suoraan Broadwaylta: ” Kädet ylös gentlemen/huutaa käskyn terävän/Iso-Pat ja pari kertaa kattoon laukaisee/parempi kun jokainen nyt lompsan aukaisee/kuula sille, joka kenkkuilee” ja asiaankuuluva reikäraudanheilutuskoreografia mukaan. Kerran tosin bussissa eräs vanhempi herrasmies ymmärsi kiitellä, miten lapset kuitenkin osaavat vielä näitä hyviä klassikoita!
- Keskustelutaito. Eihän siinä neuvolassa ehdi paneutua niinkään tiukkoihin kysymyksiin kuin esim. ”äiti, tykkäätkö sinä silikoonista?”. Ja tämän kysymyksen syvimmän olemuksen ymmärtävät ainakin kaikki he, joilla luetaan Allakka Pullakkaa, tuota suomalaisen lastenrunouden transmodernia klassikkoa.
- Vaikenemisen taito. Sen tosin neuvolassa täti saa huomata, kun ei saa vastausta mihinkään. Mitäpä sitä turhia jauhamaan.
- Rohkeus. Tätäkin on vaikeaa osoittaa keinotekoisessa tilanteessa, tarvitaan aito vaaratilanne, kuten esim. valintamyymälän parkkialue lauantai-iltapäivällä, tungosta täynnä oleva junalaituri tai ihan vaan mahdollisimman sokkeloinen tila. Kova vauhti ja katse tiukasti jonnekin muualle paitsi äitiin. Ja tähän voi yhdistää hämmästyttävällä simultaanikapasiteetilla tuon suodattamisen!
- Kuka haluaa piirtää jollain naurettavalla tylpällä kynällä, kun voi kaivertaa! Haarukan piikeillä, hampailla, millä vaan! Luovuuden mahdollisuudet ovat rajattomat!
- Erilaisten elektronisten laitteiden käyttöähän ei mitata neuvolassa millään tavalla, joten ei ihme, että hallitusta myöden ollaan huolisaan maan tulevien täysi-ikäisten tietotekniikkataidoista. Puhelin, kamera, läppäri, täppäri, XBOX, kaikki sujuu. Ei siis huolta, täällä kasvaa aito diginatiivi.
- Tanssi/taistelulajit. Nämä ovat käsittääkseni aivan sisäsyntyisiä taitoja, joita on jokaisella lapsella. Sitäpaitsi on tutkittu juttu, että tällaiset itsensäilmaisemiseen tarkoitetut nonverbaaliset jutut ovat omiaan tasapainoiselle mielelle ja hyvälle itsetunnolle.
Että hei, neuvolalaitos ja käyrien rakastajat! Jospas kiinnittettäis katse niihin taitoihin, joita osataan, eikä niihin, missä mahdollisesti on puutteita. Tämäkin lista on vain murto-osa kaikesta siitä nerokkuudesta