Tunnen olevani mainosnegatiivi. Kun se miekkonen aspiriinimainoksessa yllättyy kerta kerran jälkeen positiivisemmin uuden aspiriinin ominaisuuksista, niin minä vaan kerta kerralta valun jonnekin alemmaksi loukkuun. Luulisi, että ihminen, joka on sairastuanut migreeniä lähinnä syntymästään saakka, tajuaisi jo jotain, mutta ei.

Siis jotenkin tähän tyyliin:

Kun tunnen migreenin lähestyvät…

• Ihmettelen, miksi ihmeessä mieleni tekee mieli sokeria, muodossa missä tahansa.
• Jätän huomaamatta sen, että kaikki tuoksut tuntuvat normaalia voimakkaampana.
• Kummastelen toisen silmäluomen velttoutta
• Minut valtaa kieltäymys: ”tuskin se sitä on, eihän nyt taas satu”.
• Muistan, että en ole muistanut ottaa estolääkitystä pitkiin aikoihin
• Kiellän edelleen migreenin mahdollisuuden, enkä ota lääkettä ajoissa.
• Rouskutan karkkeja, jos se olisikin vain matala verensokeri?
• Kysyn vaan, voiko migreeni yllättää kolmannen päivän peräkkäin (juu, kyllä se voi, jospa muistelisit sitä yhtäkin yhdeksän päivän settiä).
• Ymmärrän vihdoin luovuttaa, otan kohtauslääkkeen ja odotan tuloksia.

Jos jotain pelkäsin ennen raskautumistani niin sitä, miten migreeniä hoidetaan kun kohtauspastilleja ei saa syödä. Paljastui, että hyvin ongelmallisesti ja että raskaus vielä stimuloi migreeniä. Apuun tulivat akupunktio, sairasloma ja ehdoton stressin minimointi. Selvisin n. 11 migreenipäivällä, joista 8 yhteen putkeen. Tipassa roikkumista, ambulansseja ja kuolemanpelkoa.

Toivottavasti, kun toivottavasti saan vielä toisen lapsen, on sumatriptaani jo sallittujen aineiden listalla. Tai joku muu keino keksitty.