Kyllä huoma, että kandisemma pyörii mielessä (mutta ei tekstinkäsittelyohjelmassa). Olen tätä aihetta miettinyt ja kypsytellyt somenäkökulmasta enkä tullut hullua hurskaammaksi, mutta menen ja kirjoitan tästä nyt kuitenkin.

Lähdetään kaukaa historiasta. Olen ollut mukana seminaarissa, jossa ainoa hyväksyttävä palaute oli sellaista, joka sai palautteen saajan itkemään työnsä surkeutta. Sitten olen osallistunut palautteenantokoulutukseen, joka meni itseltäni niin penkin alle kuin vain voi, ja sellaisen palautteenkin sain. Se vain oli muotoiltu niin hienosti, että kiittelin palautteesta vielä monta kertaa myöhemminkin, kun kurssin vetäjään satuin törmäämään. Luulisi, että näiden, ja monien muiden palautteenantamis ja-saamiskokemusten myötä sitä tajuaisi, että miltä pohjalta ihmiset palautetta antaa ja saa, mutta ei. 

Luen aika paljon käsityöblogeja Lilyn ulkopuolelta. Niissä palaute on melkein poikkeuksetta kannustavaa, positiivista ja rohkaisevaa. Anonyymejä huutelijoita ei juuri ole, ja jos on, niin seuraavat vaientavat nämä kyllä. Käytössä on ns. ryhmän sisäinen kontrolli. Ja se on oikeastaan aika mukavaa. Tosin, mitä laajempi yleisö, sitä enemmän huutelijoitakin riittää.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten en oikein ymmärrä, miksi joku lukisi jotain blogia X vain pahoittaaksen mielensä. Ja sitten kertoa mielipiteensä useassa eri postauksessa. Ja sitten mennä vauvalehden keskustelupalstalle vielä jatkamaan meuhkaamistaan aiheesta. Kas kun itselläni ei ole mitään ongelmaa olla lukematta sellaisia blogeja, jotka eivät kiinnosta, jotka näyttävät siltä, että ne ovat täynnä pelkkää mainosta, jonka kirjoittajalla on sata ja tuhat merkkilaukkua tms. Enkä koe minkäänlaista pakottavaa tarvetta mennä dissaamaan tällaisia blogisteja heidän palstoilleen. On aika ikävää ajatella, että jotkut ihmiset huvittelisivat olemalla anonyymisti ilkeitä. Mutta en kyllä tälle ilmiölle mitään muutakaan selitystä ole vielä keksinyt.

No sitten joskus käy niin, että jossain blogissa, jota seuraa on joku juttu, joka jää mietittymään. Että tarkoittikohan se ihan juuri noin? Ja sitten haluaisi kommentoida. Mutta mitenkäs se tekisi loukkaamatta kirjoittajaa? Saattaa siinä sitten jäädä kommentti jos toinen kirjoittamatta. Koska kirjoitetusta viestistä puuttuvat äänensävyt ja ilmeet sekä katse, jotka auttaisivat viestin perillemenoa. Hymiöt jäävät vain puolitiehen.

Yleensäkin hymiöiden käyttö on ongelmallista. Itse käytän niitä oikeastaan yksinomaan tekstin tai viestin sisällön keventämiseen, en niinkään eri äänensävyjen ilmaisemiseen. Ja voi miten ärsyttäviä ovatkaan ne kommentit, jotka ovat suurin piirtein sisällöltään ”v*ttuilen tässä näin tällä tavalle kevyesti ja ihan vyön alle, mut hei, et voi suuttua tästä koska ;)”. Heikkoja ovat ne yritykset, joissa hymiöllä yritetään jotenkin peittää kitkerää sävyä.

Paitsi että ihmetyttää ne kaikki, jotka jaksavat tulla asiattomuuksia huutelemaan, ärsyttää joskus myös ne läpikotaisin positiivisella asenteella vaikka ydinsodasta selviävien kommentit ironialla maustettuihin teksteihin eli niinsanottuun laatuwhineen, vastaileminen ihmettelemällä, että mikäs siinä maailmassa nyt niin paljon mättää, että kivi kengässä ärsyttää. Mutta toisaalta, tähän on helpompi suhtautua kuin puhtaaseen ilkeilyyn. 

No niin. Ja jos joku on jaksanut lukea tähän asti, miettii hän nyt sydämessään, että mitäs sitä sitten uskaltaa/saa kommentoida tai miten siihen pitäisi reagoida, kun mikään ei ole hyvä. Niinpä. 

Joskushan on ihan tuurista ja päivästä kiinni, mikä saa jonkun hepuloimaan. Joskus taas kommenttiboksi räjähtää ilman, että sillä on mitään tekemistä alkuperäisen blogitekstin kanssa. Summa summarum, kaikkein tylsimpiä kommentteja ovat ne johonkin sellaiseen postaukseen, jonka olisi tarkoitus/mahdollisuus herättää keskustelua, ilmestyvät 90 perättäistä ”joo, ihan samaa mieltä <3”.

Mitäs te muut olette mieltä?