No niin, palaan omalle alueelleni eli pohtimaan maailman menoa. Ja vähän rähisemään tänne omallekin tontille, koska tänne, mistä inspiroiduin, tämä ei oikein sopinut. Ja koska jokainen meuhkatkoon omalla tontillaan.

On siis ilmeisesti tapahtunut viime aikoina niin, että jossain somen syövereissä on levinnyt tässäkin artikkelissa kuvituksena oleva kuva timmissä tikissä olevasta naisesta fitness-henkilöstä kolmen pienen lapsensa kanssa otsikolla ”what´s your excuse”. 

Ensinnäkin, kaikille valtiaille reilut kiitokset siitä, että vaikka faceystäviini lukeutuu useampikin liikunta-alan ammattilainen ja muutamia muuten vain kuvankauniita yksilöitä, että heistä kukaan ei ole paiskanut tätä kuvaa jakoon seinälleen, ja näinollen minut on taas onnistuttu pitämään loitolla kaikenlaisesta somekohisteluista. Toiseksikin, mikäs siinä. Nätti mimmi ja kivat kersat.

Hetkinen, nätti mimmi ja kivat kersat ja… Siis tekosyy? Kysyn reilusti turkulaisittain että täh?

Tarkoitus on siis ilmeisesti herätellä äiti-ihmisiä pitämään parempaa huolta itsestään ja kunnostaan. Ihan asiallista ja aiheellistakin aivan varmasti. Mutta että tekosyy. Siis että mikä on oma tekosyyni olla olematta kolmilapsinen kuvankaunis fitness-henkilö? No, tuota, otetaanko alkaisiksi vaikka se, että pari lasta puuttuu. 

Viisastelut sikseen. Tässä on nyt ilmeisesti käynyt niin, että moni on polttanut kääminsä tähän kuvaan, tai oikeammin, ei niinkään kuvaan, vaan siihen otsikkoon. Mikäs tekosyy sulla on? Ja tähän kilahti itsellänikin. Kuva on kiva, jokainen jakakoon ja tykätköön mistä ikinä tykkääkin, mutta että tekosyy? Mikä ihmeen tekosyy? 

Englannissa meillä on reason, joka otetaan vakavasti ja sitten on excuse, jolla livahdetaan tilanteesta. Suomessa on on joko (oikea) syy tai tekosyy. Tekosyy ei ole oikea, hyväksyttävä syy vaan jotain, jossa on selittelyn makua ja josta kiinnijäämistä pitää hävetä. Ja että nyt ollaan tilanteessa, jossa jokaisen pien(t)en lapsen äidin tulisi todella miettiä, mikä tekosyy heillä on olla olematta kuvankaunis fitness-äiti? Hmmm. Onko elämä todellinen tekosyy? 

Ja tässä välissä toivoisin, että joku ajanjärjestelyexpertti kävisi lukea postaukseni päivä sanoin ja kuvin ja vaikka kommentoimassa sinne taikka tänne, että missä välissä olisin ehtinyt salille? Tai tällä viikolla yleensä yhtään mihinkään. 

Mitä tässä nyt tahdon sanoa, on että kärryissä viihtymätön lapsi ei ole tekosyy, jolla livetään kärrylenkeistä. Väsymys ei ole tekosyy, jolla livetään käymästä salilla yhdeksän jälkeen illalla, kun muut hommat on vihdoin ja viimein saatu hoidettua ja ukkelikin olisi ehkä kotona. Työ ja opiskelu eivät ole tekosyitä. Pienen lapsen äidillä maitoa suihkuavat tissit eivät ole tekosyy kieltäytyä punnertamasta, se sattuukin silloin ihan s******sti. Kaikki yöt läpensä kukkuva lapsi ei ole tekosyy teeskennellä väsymystä. Se, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia, kun tarvitsisi vähintään puolet lisää, ei ole tekosyy. Nämä ja monet muut seikat ovat elämää, eivät tekosyitä. 

Nämä näistä nopeimmin mieleenjuolahtavista syistä. Sitten on vielä yksi syy. Olen tytön äiti. Pikaisen kotisivujen selauksen perusteellä tämä fitness-henkilö on alkanut treenaamaan, koska on pelännyt perineensä sukunsa ”huonot geenit” suhteessa kropan ulkonäköön ja päättänyt torjua tämän huonojen geenien aiheuttaman kurimuksen, vaikka mitä tulisi, tässä tapauksessa kolme lasta.

Haluaisin, että tyttöni ei ikinä arvostelisi ketään, viimeiseksi äitiään, huonoista geeneistä, vertailisi ulkonäköään muihin ja tuntisi alemmuutta, miettisi kahta kertaa jokaista suupalaansa, yrittäisi jatkuvasti täytää jotkut ulkoapäin määritellyt epärealistiset normit ja kauneusihanteet ja miettimään, riittäkö hän vai voisiko joku sanoa hänellekin, että nuo ovat vain tekosyitä. 

Ja hei poikalasten äidit, kun olin yläasteella, koulussani kuoli yksi poika anoreksiaan. Ei tämä terveen minä- ja kehonkuvan saavuttaminen koske vain tyttöjä. 

Että muuten hyvä, mutta pieleen meni. Ajatus on kaunis mutta sanat väärät. No ei se mitään, meille kaikille sattuu vahinkoja. Jos vältettäisiin turhaa muiden arvostelua, niin sattuisi vähän vähemmän näitä lipsahduksiakin. 

Tätä tässä paatosti kohta kaksivuotiaan tylleröisen äiti, joka muinoin oli hurja jumppakuutio ja ryhmäliikunnanohjaaja ja joka nyt on joutunut pakon edessä taipumaan siihen, että ei nyt niin kauan kuin opiskelee ja tekee töitä, pääse LesMills-tunneille, vaikka haluaisi ja kovasti haluaisikin.