Hyvää sadepäivää

Karkasin tänään kirjastoon. Ihanaan, täydellisessä järjestyksessä olevaan, hiljaiseen, täynnä kirjoja ja lehtiä olevaan kirjastoon. Naamioin karkumatkani pikaiseksi kirjanpalautusreissuksi, mikä siltä osin pitikin paikkansa, että kevään viimeinen tenttikirja oli jäänyt vielä hyllynkulmalle kummittelemaan ja viimeinen palautuspäivä oli tänään. Mutta mitä mies ei tiennyt jääneensä tylleröisen kanssa kaksin, että minulla ei ollut aikomustakaan palata ”ihan pian”, niinkuin ovenraosta huikkasin.

Jotenkin nimittäin tässä on nyt käynyt niin, että jossain työn touhuissaan mieheltä on jotenkin päässyt lapsen hoito- yms. rutiinit unohtumaan. Ja koska vakaasti uskon, että puolisoni ei loppupeleissä kuitenkaan kaipaa minua esim. valitsemaan lapsellemme vaatetta päälle, ja minäkin olen aivan avoimesti valmis taipumaan hänen valintoihinsa, on parempi välillä olla vähän välitöntä neuvontaetäisyyttä kauempana. Nyt miehen ollessa kotona, itseasiassa meidän kaikkien ollessa yhdessä kotona, on hänelläkin taas oivallinen tilaisuus viettää aikaa lapsensa kanssa, myös kahden. Niin ettei vaimo ole koko ajan vieressä neuvomassa ja huokailemassa, miten itse olisi tehnyt jo kaikki asiat sata kertaa nopeammin, näppärämmin ja tai ainakin jotenkin toisella tavalla.

Joten minä menin kaikessa rauhassa kirjastoon, palautin kirjani ja jäin runsaaksi tunniksi hyllyjen väliin selailemaan, lueskelemaan ja viihtymään. 

Kotiinpäin pyöräillessäni satoi kaatamalla. Minä fillaroin tyytyväisenä mustana kostajana sadeviitassani. Kotona mies oli laittanut nappulan päiväunille ja teki makaronilaatikkoa. Huomasin tilaisuuteni tulleen:

mekkoetu.jpg

Mekko edestä, mukana myös lelu, joka kuuluu sarjaan ”mutku äiti tahtoo!”

Sadepäivä ja lapsi päikkäreillä, täydellinen hetki saksia miehen paita ja ommella siitä tylleröiselle mekko. Etupuoli on leikattu paidan selästä.

mekkotaka.jpg

Mekko takaa

Takaosassa hyödynsin paidan nappilistan ja näin vältyin napinläpien ja nappien ompelulta. Paidan rintatasku on rouheasti jätetty paikalleen. Oikeastaan mekko on tehty niin yksinkertaisella kaavalla, että sitä voi käyttää kummin päin tahansa. 

kirjaja.jpg

Koska mekko oli niin nopeatekoinen, innostuin vähän inspiroitumaan lisää. Nämä makoilee edelleen olohuoneen lattialla. Ehkä selaisen niitä vielä lisää tässä illan mittaan. 

Tällä hetkellä tilanne näyttää nyt kuitenkin tältä:

teekuppijakirjat.jpg

Sadepäivät ovat kaikin puolin oikein mukavia (kunhan ei koko kesää sada).

Suhteet Oma elämä DIY Ajattelin tänään

Äiti (urheilu)puistossa

Huolimatta siitä että naama kukkii, tunnen itseni vanhaksi. Kesä selkeästi valvottaa sekä äitiä että lasta. Lisäksi liikunnan määrä on molemmilla varmaan triplaantunut. Nyt ei ole voinut huono sään varjolla katsoa Myyrää sekä Ellaa ja Aleksia, nyt pitää käydä puistossa.

Onneksi tuossa vieressä on mukava puisto. Se, että onko se mukava vaikka 9 viikkoa putkeen joka päivä kaksi kertaa (no, pientä liioittelua ilmoilla, mutta hei, viikko takana ja mä olen jo aivan valmis), onkin sitten asia erikseen.

Puolitoistavuotias, ainakin tuo meidän, tarvitsee selkeästi riehumista ulkona vähintään n. 3-5 tuntia vuorokaudessa. Se on kuulkaa pitkä aika hiekkalaatikon reunalla. Välillä tietenkin pitää lykkiä keinua, pelata palloa ja seistä itsekin jääkylmässä kahluualtaassa pitämässä huolta siitä, ettei jälkikasvu vedä vettä henkeen, mutta ennen kaikkea äidin pitää kiipeillä kiipeilytelineessä. 

Puistossa on siis oletettavasti vähän vanhemmille kuin puolitoistavuotiaille suunnattu kiipeilyhärveli. Nappula pääsee kuin pääseekin kiipeämään siihen ylös omin avuin, vaikka elättelin toiveita, että tämän huipun saavuttaminen olisi koittanut vasta vuoden kuluttua. Harmi vaan, että tähän rippusilloilla, roikkuvilla tikkailla, köysi- ja kiipeilyseinillä sekä liukumäellä että tunnelilla varustettuun monitoimivekottimeen kersnaakkeli on juuri sen verran pätkä, että ylös kavuttuaan matka katkeasi aika ikävästi n. metrin pudotuksella takaisin maan kamaralle, ellei tämä atleettinen äitimuori köpöttelisi nöyränä perään. 

Ja siellä sitä sitten silpataan. Pitkin köysien varassa roikkuvia tikkaita, joiden puolessavälillä lapsi aina kiljaisee: ”TAKAISIN”, johon minä epätoivoisesti tosella kädellä köydessä killuen, toisella kädellä lasta ”tukien”, että juu ei tule tapahtumaan, ainoa mahdollinen suunta on eteenpäin. Sitten kun on onnistuttu tästä lähes indianajones -tyyppisestä suorituksesta, pitää kontata vielä tunneliin, olla juuttumatta kiinni ja sen jälkeen jännittää, onnistuuko lapsi valitsemaan polun oikealle, joka johtaa liukumäelle, vai vasemmalle, josta seuraa äkkipudotus runsaan puolentoista metrin korkeudesta maan kamaralle. 

Koska lapsi tärskähti keväämmällä aika pahasti selälleen liukumäestä, ovat ne kaikki nyt pieniä vihollisia, jotka kuitenkin vetävät puoleensa magneetin lailla. Joten kun olen hilannut ahterini ulos kiipeilytuubista, alkaa tiukka ajatustenvaihto siitä, lasketaanko mäki alas vai ei. Koska se on tässä vaiheessa ainoa reitti alas, lasketaan mäki joskus ihan sylikkäin.

Huolimatta siitä, että ylhäällä pelottaa, sieltä halutaan takaisin ja liukuminenkaan ei lopulta enää kiinnosta, arvatkaa vaan, mitä seraavaksi kuuluu?

ÄITI! UUDESTAAN!

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään