Sarajevo käsilaukussani

Hahaa, aika hauskaa tägätä tämä postaus kohtaan ”löydöt”, koska tämä jos mikä on ollut löytöretki.

Tässä siis vastausta haasteeseen, jonka minulle heittivät sekä Katie että Rosanna. Kiitos vain molemmille, nyt on kasseissa vähemmän kuitteja 🙂

Ja pahoittelen otsikon harhaanjohtavuutta, minulla ei ole ainuttakaan käsilaukkua käytössä, on vain olkalaukkuja, kaksi isoa ja yksi pieni. Toinen isoista on se Marimekon perusolkalaukku, joka on niin täynnä vaippoja ja riepuja ja maissunaksuja ja jos sun vaikka mitä, että sitä en edes ajatellut kuvaavani. Sen sijaan ota kuvan tästä toisesta, vähän paremmin voivasta laukusta sekä risteilijöistä eli suurinpiirtein siitä rojuläjästä, mikä siirtyy laukun A ja B välillä, riippuen kumpaa käytetään.

kassinsisalto.jpg

 

Sen verran olen foliohattu, että en laita tänne kuvaa kotiavaimistani, lompakostani tai puhelimesta. Pyhä kolminaisuus jääköön vaille julkisuutta. 

Kassi on Tiger of Swedenin joku nahkaväsky parin vuoden takaa. Se ei ole ihanuus sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tarpeeksi yksinkertainen ja tilava omaan makuuni. Siihen saa myös olkaremmin, joka mielestäni oli näkösällä kun otin kuvaa, mutta ehkäpä ufot nappasivat sen laukaisuhetkellä?

No, sitten sisältöön: Mukana pitää aina olla nenäliinoja. Esim. eilen ei sitten ollut ja piti tyylikkäästi niistää paperilautasliinaan. Olen lisännyt uuden paketin tänä aamuna. Mukana menossa on HSL:n matkakortti, pyörän avaimet, tuollainen ostoskärryjenirrotusklipsu, kynä, kampa, Rosebud Balm ja kuitteja, niitä tämän laukun sisällä oli harvinaisen vähän. Jos joku ihmettelee, miksi minulla on pussillinen arpakuutioita, niin voin sen verran valaista, että en ole pelikoukussa, mutta että työssäni niistä on usein aika paljon iloa. Samassa pussukassa kulkee myös pikkuinen ipod. Käsirasvaa pitää olla aina mukana, ja näin kesäisin myös saippuakuplaliuosta, kas kun ikinä ei tiedä, milloin taas pitää alkaa puhaltamaan =hiljentämään lasta, omaa tai jonkun toisen. Sama pätee pätkylävärikyniin.

Huulikiilto on tässä kuvassa Björk&Berries, yleensä se on Elisabeth Ardenin Eight Hour Cremin Sheer Tint tai pelkkää Eight Hour Creamia. Huulipunaa yritän välillä käyttää, mutta ei siitä mitään tule, joten yleensä suosin tällaisia sävytettyjä huulirasvoja. Jos joku osaa vinkata Ardenia edullisemman vaihtoehdon, niin otan kaikki vinkit ilolla vastaan! 

Kalenteri on yleensä mukana aina, sitä ilman on alaston olo vaikkei sitä mihinkään edes tarvitsisi, ainakaan lomalla. Musta ihmemöhkäle kuvassa puolestaan on sadeviitta, manitsinko jo että pyöräilen paljon? Mukanahan on myös lähes poikeuksetta pyörän pumppukin. No, olin ennen niitä ihmisiä, jotka kiehuivat kuin painekattila, kun joku lausahti vanhan viisauden ”ei ole huonoja kelejä, on vain keliin sopimattomia vaatteita”. Sitten ostin sadeviitan ja hoen aina tuota kun vain tilaisuuden saan, ja joku muu puolestaan saa kiehua.

Kassin pohjalle oli nähtävästi jäänyt pussinjämät omenanaksuja ja Läkeroleja. Jos kassissa ei olisi ollut lankaa ja virkkuukoukkua, olisi siellä ollut jokin kirja. 

Miksi raahaan koko omaisuuttani mukani on yksinkertaisesti siksi, että jos en niin tee, puuttuu aina silloin jotain ehdottoman tärkeää. Toisaalta tässä kasassa on nyt esim. tuo saippuakuplaliuos sellaista, jota mukana on varmasti vain kesäaikaan, mutta talvella mukana kulkee takuulla jotain muuta viihdykettä. Ja jos ei kulje, niin kyllä sitä sitten harmitellaan ja voivoitellaan.

Muoti Oma elämä Höpsöä Ostokset

Luopumisen tuskaa

Puolitoistavuotias on oppivainen. Ja omapäinen. Kaikki on minun, sekin, mikä oikeasti ei ole. Kaikella ja kaikilla on oma paikka. Ja oma vuoro, on kysymys sitten vessassakäynnistä tai liukumisvuorosta liukumäessä. Puolitoistavuotias on hurmaava jutellessaan pieniä tarinoitaan ja toistaessaan kaiken, mitä muuta sanovat. Aivan oikein, kyllä myös ne voimasanat.

Vaikka pienen ihmisen murheet ovat pieniä, vaikka nyt maidon kaatuminen/kaataminen, kakka vaipassa tai olohuoneen lattialla tai juuri istutetttujen basilikantaimien totaalinen hukuttaminen, ja ne unohtuvat nopeasti on muutama asia, jotka eivät puolitoistavuosiaan norsunmuistista pyyhkiydy sitten millään. Yksi niistä on luopumisen tuska. 

Pahinta on puistossa. Lähdetäänkös kotiin, minä kysyn suostuttelevasti. EI, on vastaus. Miksi ihmeessä kysyn lapselta? Sitä miettiessä… Eikös se vanha sanontakin sano, että kysy lapselta, niin saat aina väärän vastauksen? 

Kun olen aikani kysellyt, ollan hyvästelty moneen kertaan liukumäet ja keinut, lähdetään. Ja silloin se alkaa. Pieni draamakuningatar heittäytyy polvilleen keskelle puistoa, levittää kätensä sivuille ja läväyttää ne sitten kasvoilleen huutaen samalla EIEIEIEIEIEIEIEI! Seuraa heittäytyminen selälleen, ja kun minä menen nostamaan pientä kiljuvaa lankuttajaa alkaa sydämiä kouraiseva ÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄLÄÄÄÄ! Lopulta minä vain kannan karjuvan ja kiemurtelevan nappulan kotiin, onneksi matka ei ole pitkä. Sillä hetkellä kun astumme rappukäytävään, loppuu huuto ja kiemurtelu kuin seinään. Aurinko paistaa jälleen jälkikasvuni kasvoilla.

Muistan, kun lapsetonna mieheni kanssa juttelimme kauhusta väristen, että miten ihmeessä niistä kaupan lattioille heittäytyvista karjuvista pikku kaarijousista oikein selviää. No nyt tiedän, että ihan helposti, jos kaupassa ollaan kolmistaan. Nakataan lapsi olalle ja kannetaan se ulos. Ja kyllä siinä usein saa mennä itseensä, onko väsyneen lapsen kanssa pakko hoitaa koko viikon ruokaostokset. Mutta välillä on. 

Lastahan ei minkään modernin kasvatusoppaan mukaan saa jättää yksin tuskaansa turhautumaan. Lapsen tunteet on nimettävät, on selitettävä huutolankuttajalle, että nyt sinä olet pettynyt ja harmissasi ja väsynyt ja surullinen ja kyllästynyt ja mainitsinko jo että äärimmäisen pettynyt ja turhautunut, mutta nyt tästä selvitään yhdessä, äiti kestää, isi kestää, maailma ei romahda eikä mitään pahaa tapahdu, vaikka äiti nyt kantaa sinut ulos. 

Sitä vaan mietin tässä, että kun se lapsi oppi kertasanomisella sanomaan ”valotolppa”, että olisipas liian yksinkertaista, että jos se kerrasta, parista tai edes kymmenestä oppisi tunnistamaan sen turhautumisensa…

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä