Tekisipä mieleni valittaa, miten uusi Lily ei vieläkään pelitä ja etusivun uudistus ei miellytä, mutta omistan sille varmaan kokonaan ihan oman erillisen postauksen.

Sen sijaan pakinoin tässä aiheesta, joka lävähti päähäni tänään kuin salama kirkkaalta taivaalta (ja taivashan oli kirkas, aurinko paistoi minut lähes well-doneksi kiitäessäni yliopistolta kotia kohti).

Tuossa muutama postaus takaperin pohdin, miten kevät on pieniä kuolemia ja suuria jäähyväisiä. Luulen, että meitä on kahta ihmistyyppiä: niitä, joiden mielestä kevät on parasta ja niitä, joiden mielestä ei. Tähän nerokkaaseen, joskin polarisoituneeseen päätelmään saavuin pitkää tuumailupolkua pitkin, mutta sanottakoon, että siihen sisältyi mm. takauma seuraavanlaisesta keskustelusta viime syksyltä erään co-äidin kanssa.

•  Minä: brrrrrrr, miten kylmä….
• Toinen äiti: Niin, saisi jo tulla luntakin.
• M: ???? 
• TÄ: Minusta talvi on niiiin ihanaa! Voi kun pian sataisi oikein paljon lunta että tulisi vähän valoisampaa.
• M:???

Tästä on selkeästi pääteltävissä, että minä otan mieluummin pimeän ja lämpimän kuin kylmän ja valoisan. Jos pitää valita kimmeltävän hangen ja tropiikin yön välillä, otan yhden tropiikin, kiitos. 

Kevät on minulle liian pitkä ja kylmä. 

Riippuu varmaan myös siitä, minkälaisia keväitä ihminen on elämässään elänyt. Itselläni on toistaiseksi vielä hatarassa muistissa pääsykokeiden täyteiset keväät täynnä ahdistusta ja myöhemmin kesällä pettymystä. Opiskelemaan päästyäni jokakeväistä tuskaa koin kesätyöpaikan löytymisestä, huolimatta siitä että joka kesä olin töissä. Ja nykyään, noh, kesätyötön ope, on kai ihan luonnollista, että keväällä ahdistaa. 

Ja sitten on vielä lisäksi jotain niitä fysiologisia juttuja. Valon määrän lisääntyminen vaikuttaa joillain ihmisillä samoin kuin valon määrän vähentyminen toisilla. Siis ikäänkuin käänteinen kaamosmasennus. Allekirjoitan. Myös vihreän värin on todettu laukaisevan aivoissa jotain, joka saattaa altistaa masennukselle. Mene ja tiedä. Minua ei masenna enää sitten, kun ne lehdet on vihdoin ja viimein saatu puihin puhkeamaan. Lisääntynyt valo saa sen sijaan tuntemaan itseni hitaaksi ja tehottomaksi, näkyyhän silloin likakin ikkunoissa paremmin. Mutta niitä ei jaksa pestä, koska tekee vain mieli nukkua päiväunet. Olen kevätkiittämätön, en ymmärrä lainkaan iloita lisääntyvästä valosta, kun ulkona on vielä vain noin +3 astetta, tuulee pohjoisesta ja kaikki kasvusto törröttää harmaanmustina luurankoina ilman mitään aikomusta vihertyä ennen toukokuun puoliväliä. 

Tämä kevät on ollut vähän liian raskas. Onneksi nyt onkin jo aivan kesä.