Syvin haava on salailu

Yle Perjantain aiheena oli kuluneella viikolla masennus. Voin sanoa, että kyseinen ohjelma osui ja upposi. Jonnekin syvälle. Kosketti. Antoi samaistumispintaa. Varsinkin Perjantai-dokkarina oli Lukittu huone, jonka päähenkilönä oli Heikki Marno. Hänen puheissaan oli paljon itselleni tuttua.

Marno kertoi siitä, miten hän salasi masennuksensa kaikilta ja miten usean vuoden salailun jälkeen tuli olo, että on alkanut hävittää itseään. Että jäljelle on jäänyt vain masennuksen oireiden kirjo. Ei enää tiedä, mistä oire alkaa ja itse loppuu. Hän myös hienosti puki sanoiksi sen, mille itse olen etsinyt sanallista vastinetta: ”fyysinen kipu sitoo henkistä kipua”. Eli jos tavalla tai toisella itseään satuttaa niin edes sen kivun hetken ajan on tavallaan itse itsensä herra. Tunnistan tämän itsessäni, vaikken olekaan koskaan esimerkiksi viillellyt itseäni tai muuta sellaista, mutta olen pyrkinyt ”vahingoittamaan” itseäni muuten.

Pysäyttävin oli kuitenkin Marnon toteamus:

”En ole koskaan näyttänyt itseäni kokonaisena muille.”

En minäkään.