Kiitollinen

Tänään on äitienpäivä. Tai oikeastaan tämä päivä on lasten päivä. Koska ei ole äitiä, jos ei ole lasta. Tämä on kai vähän tällainen muna vai kana -tyyppinen case.

Lapset. Kuinka ne ovatkaan täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat tähän maailmaan tulleet. Niin auki kaikelle, ottaen jokaisen päivän vastaan täysillä. En vieläkään oikein voi käsittää sitä, että nuo oman lapsen pienet varpaat, sormet, massu, peppu ja kaikki ihanan vauvanpehmeä ovat olleet kasvamassa minun sisälläni. Minä kannoin häntä yhdeksän kuukautta, minä vuodatin hien,veren ja kyyneleet ponnistaessani hänet tähän maailmaan. Ja yhdessä lapseni kanssa taistelimme imetyksen vaikeuksien kautta voittoon. Yhdessä olemme saaneet kestää kasvukipuja ja tulemme kestämään toivottavasti vielä monet ilot ja surut.

On niin helpottavaa kuulla, että minun ailahteleva mieleni ei ole vielä aiheuttanut lapselleni mitään näkyviä  traumoja. Äiti-lapsi -suhteemme on rakennettu luottamuksen ja rakkauden perustuksille. Lapseni voi luottaa siihen, että jos hän kääntää selkänsä minulle niin minä en sillä aikaa häviä mihinkään. Näin ovat sanoneet alansa ammattilaiset minulle kun ovat nähneet minut lapseni kanssa.

Olen niin kiitollinen, että minua siunattiin lapsella. Haluan joka päivä pyrkiä olemaan parempi äiti. Hyvä äiti omalle lapselleni juuri sellaisena kuin olen. Yritän olla itselleni armollisempi. Kukaan ei voi olla täydellinen ja virheistä kasvaa lopulta kaunis kokonaiskuva.

Ilman lastani en olisi äiti. Tämä on hyvä näin.