Toinen lapsi

Niinhän se on, että suomalaiseen perheidylliin kuuluu lapsia kaksin kappalein. Farmariauto jo löytyy mutta pentutehtailun myötä kultaisianoutajia ei kuulemma enää suositella lapsiperheisiin. Ehkä  nuo nurkissa pyörivät  pölypallerot edustavat sitten meidän lähiöperheen lemmikkieläimiä.

Kun ensimmäisen lapsen tekemiseen kulunut aika ja stressi ovat vielä tuoreena muistissa ajatus toisesta lapsesta tuntui yhtäaikaa sekä ihanalta että ahdistavalta. Miten jaksaa aloittaa alusta taas koko rumba.  Hoitojen alkaessa olin varautunut pitkälliseen ja monivaiheiseen taisteluun aikaa ja omaa turhautumista vastaan. Ehkäpä juuri siksi, odotusten ollessa alimmillaan, uusi raskaus sai alkunsa jo toisesta inseminaatiokerrasta. Niin odottamattomalta, yllättävältä ja uskomattomalta se tuntui, että raskaustestejä piti tehdä kolme erilaista. Kaikki positiivisia.

Esikoinen on ollut helppo lapsi. Nukkuu hyvin, on hyväntuulinen, puhuu hienosti ja on päiväkuiva.  Häneen on olut mahdollista uhrata rajattomasti aikaa ja huomiota. Niin toivottu ja kaivattu kuin tämä tuleva kuopuskin on pistää pakostikin silti mietityttämään että mitäs jos tällä sitten onkin se koliikki. Allergioita. Univaikeuksia. Tai jotain muuta, vakavampaa. Ja miten on mahdollista antaa myös hänelle kaikki se huomio ja läheisyys josta esikoinen on saanut nauttia. Ja jonka uskoisin vahvistaneen ja tukeneen hänen kehitystään. Onko se vaan niin, että vähän paskemmat kortit on jaossa niille lapsille jotka  eivät synny ensimmäisenä. Vai onko se itseasiassa niin , että nämä perheen nuorimmaiset pääsevätkin nauttimaan laadullisesti paremmasta kasvatuksesta  ja hoivasta kun esikoisen kanssa on jo tehty kaikki virheet ja otettu opikseen. 

Riskillä mennään. Niin helppoa kuin tämän yhden lapsen kanssa onkin ollut halusin kuitenkin kaksi. Autuaita ovat tietämättömät.