Tervetuloa
Mä en oikein tiedä, miten päin tässä nyt olla. Samaan aikaan olen niin kamalan onnellinen ja tyytyväinen ja mä tiedän, että olen saanut enemmän kuin monet muut. Samaan aikaan pelkään, että kaikki menee pilalla yhdessä hetkessä ja mä en voi sille mitään. En nyt sano, että olisin saanut jotenkin kauhean paljon. En väitä, että olisin jotenkin onnekas, tai onnekkaampi kuin muut. Oon mäkin saanut kokea vaikka kuinka monta romahdusta ja kuitenkin selvinnyt. Vähän rimpuillen, vähän kompastellen, välillä sateessa maassa itkien (tämä on totta). Mut selvinnyt kuitenkin.
Siks mä en tiedä, miten päin mun oikeen pitäis nyt olla. Jotenkin kaikki palaset loksahti just niin kuin halusin, mutta kaikkien niiden pettymysten jälkeen en voi kellua vapaasti tässä tämän hetkisessä onnessa. En voi kellua ja katsella sinistä taivasta ja hengittää vapaasti ja ajatella että ”tätä muistellaan sit myöhemmin”, vaan olen koko ajan toisella jalalla kiinni laiturissa. Ettei vaan mitään satu. Koska jos tässä vielä jotain sattuu, mä ehkä uppoan.
Joku kiehuu mun sisällä, mä tunnen sen koko ajan. Ja mä en tiedä, onko se hyvä, huono, pelottavaa vai ainoastaan voimaannuttavaa. Inhoan sanoa, että voimaannun, mutta ehkä se on just niin. Mähän en ole lähellekkään valmis. Mähän olen ihan täysin kesken, enkä odotakkaan valmistuvani tässä lähiaikoina. Ehkä mä en valmistu koskaan. Mä en haluaisi tehdä päätöksiä, mutta mä en haluaisi olla aina tässäkään. Mitä jos mä päätän väärin? Mitä jos mä petyn taas? Mitä jos enää tokenekaan, tai jos musta tulee katkera ja vanha ja vihainen. Pitäis osata hengittää, mutta tässä juoksussa se on aika hankalaa. Mua hengästyttää.
Haen tänään matkalaukun. Vaikka en ole päättänyt mitään. En ole päättänyt mitään, koska pelkään, että jos päätän, niin kaikki menee just niin kun en ollut ajatellut. Että mulla on laukut pakattuina, muttei matkaa. Että mulla on laukut pakattuina, muttei matkaseuraa. Että seison Helsinki-Vantaalla kuuntelemassa viimeisiä kuulutuksia ja sitten suuntaan taksilla kotiin. Ja itken koko matkan, ihan niinkuin silloin, kun saatoin sut viimeksi koneeseen. Se ei ollut voimaannuttavaa, se oli romahdus.
Joten siksi mun sisällä kuohuu.
Emmä sille voi tehdä nyt oikein mitään. Emmä halua päättää, koska päättäisin kuitenkin väärin.
Siksi roikun toisella jalalla kiinni laiturissa.
Tervetuloa matkalle.