En päästä irti

Ajelehdimme taas. Yhteen ja erikseen, suudelmia ja eroja. Sanoit, että haluat olla kanssani ja sitten kuitenkaan et halunnut. Tein koko ajan virheitä, olen niistä pahoillani, mutta minäkin olen vain ihminen. Sinun virheesi olivat pyhiä, kyllähän ihmiset virheitä tekevät. Minun virheeni olivat merkkejä omasta väärästä ajattelutavastani ja asenteestani. Minun virheeni tappoivat meidät, sinun virheesi vahvistivat.

Mutta kun minä rakastin niin paljon.

Rakastin niin paljon, että annoin puutteitesi valua sormieni lävitse, ummistin silmäni, jotten näkisi, käänsin kasvoni, jottet osuisi. Ja osuit kuitenkin, joka kerta.

Minulla ei ollut mitään arvoa. Ei mitään. Koska minun virheeni olivat pahimpia ja minä olin tuhonnut meidät. Minua ei voisi rakastaa. Mutta sinä jalosti yritit, sinä todella yritit. Sinä saatoit pysyä päiviä kadoksissa, ulottumattomissa. Minä odottelin pahimpina päivinä puhelimen vieressä ja seurasin, koska olit ollut paikalla. Olen pahoillani, että kirjoitan sekavasti. Minä olen sekaisin. Minun sydän lyö kovempaa kuin koskaan. Minun aivoni huutavat: JUOKSE, PAKENE, ÄLÄ KATSO ENÄÄ TAAKSESI. Ja minun sydämeni takoo niin lujaa, etten tottele kuitenkaan ja minun ihoni kaipaa sinun ihoa ja minun huuleni sinun huulia. Vain sinun.

Enkä minä osaa tukahduttaa tätä mitenkään. En mitenkään. Minä pääsin tästä yli kerran, mutta iho ei unohta.

Tarvittiin vain muutama sana, muutama kosketus, muutama perusteeton lupaus. Ja minä olin taas mukana.

Minä kadun niin paljon.

Minä rakastan niin paljon.

Ja ainut mitä mietin on: mitä jos nyt kuolisin? Vain siten selviäisin?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *