Fiiliskuvista, tunnelmista ja värimaailmoista. Niistä Turun Kaupunginteatterin pukusuunnittelija Tuomas Lampinen kertoo pukujen suunnitteluprosessin alkavan uuden teoksen tultua hänen tietoonsa. Ensin saattaa olla vain pala kangasta tai kaukainen mielikuva tietyn aikakauden pukeutumistyylistä, joista sitten pikkuhiljaa rakentuu kunkin esityksen mood board. Esimerkiksi Viimeiseen laivaan on haettu ideoita niin brittiläisistä duunareista kuin jalkapallohuligaaneistakin. Kuukausien kuluttua yleisön eteen marssitetaan valmis pukukavalkadi. Keskimäärin esitysten pukuja aletaan valmistella noin vuotta ennen. Joissakin näytelmissä puvuille löytyy tarkempia esikuvia kuin toisissa; esimerkiksi vuoden takaisessa Tom of Finlandissa useiden hahmojen asut olivat lähes suoraan Touko Laaksosen piirrustuksista.
Pukusuunnittelija Tuomas Lampinen valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2005 ja Turun Kaupunginteatterissa hän on työskennellyt vuodesta 2006. Vaatealasta hän oli haavaillut jo ala-asteelta lähtien.
Pukusuunnittelija tekee työssään yhteistyötä niin ohjaajan, lavastajan kuin rekvisiitankin kanssa. Juuri tähän Lampinen mainitsee teatteritalon remontin valmistumisen tuoneen eniten helpotusta: nyt kaikki on koottu saman katon alle ja yhteistyö sujuu entistä jouhevammin. On ohjaajasta kiinni, kuinka paljon hänellä on sanottavaa puvustukseen, usein esimerkiksi näytelmän ajankuvaa pohditaan yhdessä hänen kanssaan.
Jos näytelmästä löytyy jokin ongelmia tuottava kohta, esimerkiksi yhden hahmon vaatetus, voidaan ratkaisua miettiä myös yhdessä näyttelijän kanssa. Pulmista ei kuitenkaan kannata ryhtyä stressaamaan, asioilla on tapana järjestyä. Näytelmissä käytetään niin ostovaatteita kuin varta vasten niihin tehtyjä asuja. Toisinaan ostovaatteiden käyttö voi tuntua jopa työläämmältä kuin omien suunnitelmien mukaan valmistettujen asukokonaisuuksien. Teatterin varastossa säilytetään myös aina jonkin verran vaatteita; pääosin klassisia perusvaatteita, sillä erikoisemmille asuille harvemmin löytyy käyttöä uudelleen.
Pukusuunnittelijan uran huippuhetkeksi Turussa Lampinen mainitsee visuaalisen Kesäyön hymyilyä-musikaalin, joka oli täynnä pitsiä, romantiikkaa ja pitkiä laahuksia sekä Anna Kareninan, joka taas ei ollut sidottu tiettyyn aikaan tai paikkaan ja antoi siten melko vapaat kädet puvustukselle. Myös Berliinin ja Lontoon klubeilta inspiraationsa saanut Rocky horror pictures on jäänyt mieleen. Eikä pidä unohtaa tuoretta Seitsemää veljestä, joka on ollut kaikin puolin kiinnostava projekti.
Yleisöltä puvustuksista ei tule juurikaan palautetta ja kriitikoiltakin mainintoja keräävät lähinnä erikoisimmat asukokeilut. Toisaalta se, ettei puvustus kerää mainintoja, on Lampisen mukaan yleensä vain merkki onnistumisesta. Puvut ovat tällöin olleet luonteva osa kokonaisuutta, sillä vaatteiden ei olekaan tarkoitus näytellä pääosaa, ainakaan aina.
Tämän vuoden varmasti odotetuimpia ensi-iltoja on ollut Lauri Maijalan ohjaama Seitsemän veljestä, jonka pukusuunnitelu on Tuomas Lampisen käsialaa. Vaikka kyseessä on todellinen klassikkoteos ja monien odotukset ovat kovat, Lampinen ei ole kokenut paineita ihmisten reaktioista. Kun teoksesta on olemassa jo useita tulkintoja, se myös vapauttaa erilaisiin tyylikokeiluihin ja Lampisen mukaan on ”siisitä” olla mukana luomassa omaa versiota kaikkien tuntemasta teoksesta.
Pukujen suunnittelijan näkökulmasta Seitsemän veljestä on melko universaali ja monipuolinen teos työstettäväksi. Veljesten paikan hakeminen yhteiskunnassa ja erilaisten elämäntapojen kokeileminen heijastuvat myös vaatteisiin. Perinteisten pellavapaitojen lisäksi lavalla nähdään tyylillisesti hyvin erilaisia ratkaisuja, matkan varrella veljesten ylle on soviteltu niin neonkeltaisia tennareita kuin puvuntakkeja. Seitsemän veljestä on ollut myös oiva esimerkki teatterin tekemisestä ryhmätyönä, läpi harjoitusten on voitu käydä avointa dialogia siitä, mikö toimii ja mitä taas voisi parantaa. Lampinen kertoo säätämisen määrän hänen työssään yllättävän monesti teatterin ulkopuoliset tutut, jota en enää ihmettele ollenkaan. Haastattelupäivän iltana Lampinen on suuntaamassa katsomaan veljesten ennakkonäytöstä, ja tarkoituksena on vielä löytää sopiva kohta yhdelle vaatteiden vaihdolle. Ei siis pelkkää valmiin työn ihailua vielä…
Työssään Lampista kiehtoo mahdollisuus olla tekemisissä monenlaisten tyylien kanssa. Pukusuunnittelijana pääsee lisäksi tutustumaan useisiin sellaisiin aihepiireihin ja aikakausiin, jotka muuten saattaisivat jäädä kokematta. On sallittua olla utelias ja se on Lampisen mukaan tärkeää myös elämässä ylipäänsä, vaikka hieman kliseiseltä voikin kuulostaa. Tähän ajatukseen bloggaajana voin hyvin samaistua, kukaan meistä tuskin olisi tässä mukana, ellei omistaisi hieman uteliaisuuta ja rohkeutta kokeilla jotain ihan uutta.
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen / Turun kaupunginteatteri
Teksti julkaistu alun perin https://kotikriitikot.com/ -blogissa
