Loppuelämän rakkaus?

Haaveilenko avioliitosta? Kyllä, jossain määrin. Toki tiedän, ettei se ole ajankohtaista eikä edes realistista juuri nyt, mutta silti tässä asiassa sentään muistutan varmaankin suurempaa osaa naisista, jotka haaveilevat siitä, että mies ja nainen haluavat sitoutua toisiinsa loppuelämäksi ja tätä juhlistetaan ihanan romanttisella, juuri omannäköisellä juhlalla, jossa kerrankin kaikki rakkaat ja tärkeät ihmiset olisivat paikalla yhtä aikaa.

Hääjuttuja lueskelen välillä, en niinkään hääsuunnittelusta, vaan lähinnä yleisemmällä tasolla. Onhan se ajatuksena ah-niin-ihana, että joku haluaa sitoutua sinuun loppuelämäkseen. Että olet jollekin henkilölle juuri se oikea. Voisin ainakin kuvitella sellaisten sanojen kuulemisen saavan tällaisen herkistelijän ja romantisoijan kyynelkanavat tulvimaan onnesta, kun ne tuppaavat tippasemaan jo pelkästään toisten onnesta lukiessa.

Mutta sitten on aina se yksi näkökulma, josta ystävänikin kyseli kun nykyisen mieheni kanssa aloimme seurustelemaan. Onko mieli lasten suhteen nyt muuttunut tämän miehen myötä? Samasta asiasta on myös miehenikin erään keskustelun yhteydessä maininnut.  Eli onko hän nyt sitten varmasti se oikea mies, kun ei sitä kuuluisaa, paljon puhuttua tunnetta ole tullut, että juuri tämän miehen kanssa haluan lisääntyä. Tai ehkä pikemminkin niin, että olenkohan minä se oikea hänelle.. Tai siis, jos nyt alkaisin haluamaan lapsia, olisinkin yhtäkkiä se oikea loppuelämän puoliso hänelle, mutta niin kauan kuin en halua, en ole?