On kulunut varmaankin tarkalleen vuosi siitä, kun viimeksi kävinkään Virossa ja tällä välin Tallinassa on keretty huolestumaan suomalaisten turistien kadosta ja koko maassa laskettu alkoholiveroa (luultavasti tähän edelliseen asiaan mitenkään liittymättä). Myöskin ns. kevytkannabis on nostettu esiin ihan hiljattain ja saatu sen ympärille aloitettua ennakkoluulotonta, mutta laillista yritystoimintaa.

Puuttumatta nyt aivan erityisesti oivalluksiin siitä, miten turret tulee huomioida myös sunnuntaisin ja jopa kesälomien aikaan, niin uskaltaisin väittää, että Tallinnassa tähän asiaan tunnutaan suhtautuvan pragmaattisemmin kuin Helsingissä. Ehkä kyse on siellä pienyrittäjien tarpeesta elantoon tai sitten lakia ja määräyksiä nikkaroivien tajusta tätä tarvetta kohtaan.

Vaikkakin Tallinna on muuttumassa ja muuttunut siloitellummaksi, on sieltä vielä mahdollista löytää rosoistakin pintaa. Itseäni viehättävät neukkuajan jäänteet esineissä ja sellaiset tarinat, joita sen ajan eläneet kertovat. Molemmissa ilmenee jonkin verran epätarkkuutta autenttisuuden suhteen, mutta ennen muuta itse pidän viihtymisestä. Antiikkiesineissä erityisesti vanhat mitalit ja merkit monesti saattavat sisältää hurjia, yksityiskohdiltaan hämäriä tarinoita, mutta totuus paljastuu sitten hiukan valjummaksi.

Esimerkkinä kerrottakoon kauniista merkistä, jonka myyjä kertoi tulleen myönnetyksi henkilölle, joka oli palvellut kymmenen vuotta sotalääketieteen parissa Neuvostoliiton hyväksi. Toki sirpin ja vasaran puuttuminen saattaisi jo indikoida muuta, mutta valitettavasti isäni oli pitkän linjan verenluovuttaja, joten tunnistin kyllä varsin hyvin, mistä oli kyse. En tiedä olisiko 12 euroa ollut kova hinta lätkästä, koska onhan sen edestä joku joskus vuodattanut ämpäritolkulla omaa vertaan, mutta vastaavan merkin satuin joskus näkemään myös Kantsussa kirpparilla myynnissä kahdella eurolla. En halunnut kuitenkaan antiikkikauppiasta alkaa laittamaan tilille paskanpuhumisestaan, koska hän viihdytti minua huomattavasti enemmän, pitäessään minua hyväuskoisena.

Telliskiven sunnuntaiset kirpparitapahtumat ovat tehneet tilaa myös muulle, mutta edelleen on mahdollista ostaa kaikkea pientä ja kiinnostavaa suoraan pressulle esille pantuna. Itselleni jäi mukaan mm. Ladan merkki, jonka ympärille lupasin lapselleni rakentaa koko auton. Toivon, että hän unohtaa tämän seikan, sillä vaikka myynnissä näyttikin olevan melkoinen määrä alkuperäisosia ko. Kulkupeliin, niin kykyni auton kokoonpanolinjalla vertautuu lähinnä eräällä videolla näkemääni Jack Kerouacin humalaiseen lastenlorun resitointiin: ”The neckbone connects to the collarbone, the collarbone connects to the other bone..”

En tietenkään ole mikään Viron sisäpolitiikan asiantuntija, mutta ulkopuolisen silmin vaikuttaisi siltä, että siellä on sallittu yhtäläinen oikeus välistävetoihin myös tavalliselle ihmiselle, eikä ainoastaan hyväveliverkostoa ylläpitäville poliittiselle tahoille, joiden ensisijainen huolenaihe on globaalien suuryritysten osakkaiden tarpeissa. Ongelma ei vaikuta olevan se, että ihmisillä on elämää, joka ei sovi toisen ihmisen käsitykseen normaalista- Se on oikeasti suomalainen ongelma, että kaikki ”toisin eläminen” on toiselle aina väärää. Niin kauan kuin jokainen ennemmin kiinnittää huomiota jonkun toisen väärään elmäntyyliin kuin omaansa, on mahdotonta edes aloittaa tolkullista keskustelua suvaitsevaisuudesta, koska sitä ei vain ole.

Mutta siis.. Tallinnassa käyminen ei enää vähään aikaan ole tuntunut matkustamiselta muuten kuin vapauden vuoksi, onkin varmaan suositeltavaa jatkaa matkaansa etelämmäs. Etsiä sitä vapautta entistä syvemmältä. Sieltä missä turismi ei samalla tavoin lyönyt leimaansa kaupankäyntiin ja ihmisten ilmeisiin. Kannattaa silloin mennä Liettuaan saakka, jos aikaa on, mutta mikäli tahtoo vain käväistä ja poistaa ikävänsä Tallinnaan, on tietenkin mukava vain katsoa sitä paremmin tekemistä. Tarkoitan tällä sitä, että vaika itseänikin ärsyttävät koko jalkakäytävän leveydeltä vyöryvät venäläisseurueet Helsingissä, en pistäisi pahakseni, vaikka joku nyhtäisi heiltä rahat hiukan tehokkaammin. Ja tämä tehtäsiin jopa lakiin ja kaupungin järjestyssääntöihin kirjatulla siunauksella. Se toisi hiukan enemmän mahdollisuuksia myös meille, jotka elämme öisin. Jos Helsingissä on muutama kauppa ja yksi apteekki, jotka ovat auki 24h, niin miksi ei julkinen liikennekin voisi palvella myös samalla periaatteeella. Munkkiniemeen pääseminen 2.00-4.00 välisenä aikana ei voi olla vain äärettömän huonoksi saadun taksijärjestelmän varassa. Ja muuallakin Helsingissä on elämää kuin sporareittien varrella, miksi se pitää rampauttaa mahdollisimman tehokkaasti erityisesti kesällä, kun alkuasukkaatkin olisivat enemmän liikekannalla? Miten on niin tolkuton ajatus pidentää vuorokautta ihmisten elämänrytmiin sopivaksi. Miksi ennemmin sopeuttaa ihmisiä jatkuvaan kesä- tai talviaikaan ja sitten länkyttää paskaa siitä, kumpi olisi kansantaloudellisesti järkevämpää pitää pysyvästi? Antakaa ihmisten elää ja eläkää itsekin.