Aloittaminen
Palasimme tyttäreni kanssa Tallinnasta lauantaina, kun myrsky koetteli Suomenlahtea. Olen joskus ennenkin ollut merellä kovassa merenkäynnissä, mutta en milloinkaan lapsen kanssa. Kuten niin monessa muussakin asiassa, huomasin lapsen peilaavan tässäkin omia tunteitani ja hän pysyikin tyynenä ja ainoastaan riemuitsi luonnon voimasta, jota saimme seurata tapahtumien keskeltä. Laiva oli kylläkin lastattu sellaisella jengillä, että mietin, että jos pursi menee pohjaan, niin ainakin Suomen suuresti pelätty eläkepommi ratkeaa kerralla ja osalle heistä aalloilla keikkuminen teki sen viimeisen silauksen edellisen illan riemujen purkautumiseksi fyysisenä pahoinvointina..
Mutta itse matkammekin oli kiinnostava kokemus ja mahdollisuus löytää lapsestaan puolia, joita muulloin harvoin näkee. En olisi ikinä uskonut, että viisivuotiaan voisi saada kiinnostumaan siitä rähjäisestä eksotiikasta, jota Tallinnasta voi löytää. Itseäni suuresti viehättävää on juurikin se ”neukkuestetiikka” tai sellainen ränsistynyt ja jollain tavoin eletyn näkoinen maisema tai interiöörit, joita voi löytää mm. Balttian maista. Ehkä tähän mielikuvaan on johtanut Andrei Tarkovskin elokuvien tuijottelu tai jokin, mutta esimerkiksi juuri Solariksen avaruusaseman kaltaista näkyä minä hiljaa mielessäni etsin. Sitä taikka Stalkerin kuvastoa.
Nämä mainitut elokuvat ovat itselleni jonkinlaisia kuvaraamattuja maailmaan, jossa steampunk, goottilaisuus ja kylmä sota elävät ja hengittävät. Näitä asioita olen etsinyt ympäriinsä ja Tallinna on ehkä lähin paikka, jossa niitä on mahdollisuus ihailla. Jo pelkästään Põhja puiesteelta Balti Jaamille johtavat ratikkakiskot keväisessä auringossa ovat näkemisen arvoinen maisema ja Koplin varrella olevilta rompetoreilta löysin aarreaittoja täynnä pientä kilkettä, joka olisi ollut pakko saada mukaan.
Sattuneesta syystä tytärtäni ei kiinnostanut samalla tavoin 80-luvulle jämähtänyt maailma, mutta hän ihastui Vanhaan Tallinnaan ja keräilikin mm. alueen karttoja mukaansa. Arvatenkin ystävilleen ja äidilleen kerrottavia tarinoita elävöittääkseen. Hän oli äitinsä kanssa viime kesänä ensimmäistä kertaa ulkomailla Tukholma-Tallinna akselia kauempana Barcelonassa ja jossain vaiheessa talvea alkoi tarinoihin hiipiä piirteitä, joiden todenperäisyydestä en ole ollenkaan vakuuttunut. Joka tapauksessa matkustaminen tuntuisi myös olevan lapsen maailmassa tärkeää.
En ole milloinkaan aiemmin matkustanut kahdestaan lapsen kanssa ja olen miettinyt mahdollisia ja mahdottomia vastaan tulevia ongelmakohtia erilaisissa tilanteissa. Olen kuitenkin kiinnostuksella seurannut erään tuttavani ja hänen perheensä vaellusta ympäri maailmaa. Heillä on kaksi lasta matkassa ja reissut eivät ole mitään turistimatkailua. Heidän ja nyt myös omien kokemusten rohkaisemana uskalsin jo aloittaa lapsen kanssa keskustelua vähän pidemmstä matkasta ja sen suunnittelusta. Tästä hän oli innoissaan ja tästä varmasti tulen myöhemmin kirjoittamaan enemmän.
