Kylmien kelien luottoasuste
Kerroin edellisessä kirjoituksessani, että yksi blogini tarkoitus on kertoa omista käyttökokemuksistani. Mielestäni ne ovat yksi informatiivisimmista lähteistä, joista kuluttajat saavat tärkeää ja suoraa tietoa tuotteista. Käyttökokemuksista voi lukea internetistä, ja vaatteisiin liittyvää tietoa ei voi olla koskaan liikaa. Nyt kun kylmät säät ovat jatkuneet, niin uskaltaudun kirjoittaa vielä talveen liittyvistä käyttöasusteista.
Aikaisempina vuosina tuskailin pipo- ja kaulaliinaviidakkoni kanssa: laatikot tursuivat ja vaihtoehtoja oli liikaa. Useimmat asusteeni nukkaantuivat ja nuhruuntuivat muutaman kauden käytön jälkeen. Tuloksena oli roskistavaraa. Heitin menemään joka vuosi käyttökelvottomia asusteita, jotka korvasin kuitenkin uusilla samanlaisilla tuotteilla. Olin romuasustekierteessä.
Reilu vuosi sitten törmäsin kaupungilla erääseen naiseen, jolla oli päällä samanaikaisesti tyylikäs ja kestävän näköinen tuubihuivi. Huivi pysyi ryhdikkäänä hänen kaulallaan. Se ei valahtanut alas ja paljastanut kaulaa viimalle, kuten omat kaulaliinani. Ajattelin, että tuossako voisi olla salonkikelpoinen asuste korvaamaan kaikki tuhannet yksilöni. Kysyin naiselta mikäs tuo tuommoinen ihmeellinen huivi mahtaa olla. Nainen vastasi, että huivi oli suomalaista tekoa ja se oli kestänyt hänellä jo kaksi vuotta. Hän kertoi myös että oli erittäin tyytyväinen hankintaansa – se oli pysynyt samanlaisena ostopäivästä lähtien. Lisäksi se oli 100 % villaa! Tiedustelin vielä mikä valmistaja mahtoi olla kyseessä.
Minulle selvisi, että tuotemerkki on nimeltään Noolan. Merkin on perustanut Marja Rak vuonna 2000. Tuotteet valmistetaan kaikki kokonaan Suomessa. Valikoimiin kuuluu orgaanisia materiaaleja pellavasta villaan. Heidän arvoihinsa kuuluu tukea kestävää kehitystä tuottamalla ajattomia ja laadukkaita vaatteita, joita voi käyttää läpi vuoden. Lisäksi heidän lähin myymälänsä on aivan Helsingin keskustassa Eerikinkadulla.
Nyt olen käyttänyt tuubihuiviani jo vuoden. Se on edelleen yhtä kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja se on saanut paljon kehuja osakseen. Materiaali ei ole mennyt miksikään, ja käytössä olen huomannut kuinka monipuolisesti huivia voi käyttää. Sen saa perinteisesti peittämään pelkän kaulan, mutta sen voi myös riittävän korkeuden ansiosta vetää joko ylös nenään asti suojaamaan kasvoja kylmältä tai hupuksi päälaelle. Huivi pestään käsin, mutta itse olen selvinnyt pelkästään tuuletuksella. Kannattaa huomioida, että huulipunaa tarttuu helposti huiviin, jos sitä pitää suojana suun edessä, ja varsinkin kun sen vetää pään yli hartioille. Jos niin kuitenkin käy, tehoaa tahroihin hyvin sekä Fairy että sappisaippua.
En ole käyttänyt enää muita kaulahuiveja. Kaappien tila ongelma on myös helpottunut. Nyt vain vielä kun löydän täydellisen pipon ensi talvena, niin a vot! Hanskat itse asiassa olen jo löytänyt (UFF:lta) ja sattumalta ovat vielä aitoa nahkaa. Tämä on ollut ensimmäisiä todisteita itselleni siitä, että valinnoilla on merkitystä ja noidankehän voi katkaista.
Valitettavasti en ottanut kuvaa huivista päälläni, mutta kuvasta saa hyvin osviittaa minkä näköinen se on.
Ihana, lämmin ja käytännöllinen. Nyt kuitenkin toivotaan, että kylmät kelit alkaisivat pikkuhiljaa väistymään, niin pääsisimme nauttimaan keväästä ja lämmöstä!