Mitä tarkoittaa Slow Fashion?
Hyvät lukijat,
jo muutaman vuoden, monet teistä ovat kuulleet puhuttavan slow fashion –ilmiöstä, mutta eivät toki kaikki. Siis sitäkin suuremmalla syyllä haluan avata tätä termiä lyhyesti ennen kuin tuon blogissani esille omia ajatuksiani tai mietteitäni. Näin pystyn paremmin ilmaisemaan mihin pohjaan omat mielipiteeni ja perustani, mutta myös avartamaan teille omaa ajatuksenjuoksuani, ja ehkä myös antamaan tärkeää tietoa kyseisestä ilmiöstä. Lisäksi haluan vielä korostaa, että blogini pääpaino ei ole ”slow fashion” –ilmiöstä saarnaaminen, eikä tarkoitus ole painostaa ketään kieltäytymään omista mieltymyksistään tai valinnoistaan, vaan tuoda esille asiaa positiivisesta näkökulmasta, inspiroida, jakaa mielenkiintoisia ja hyödyllisä vinkkejä muodista, sekä kertoa omista käyttökokemuksistani.
Mennään siis asiaan.
”Slow Fashion” –termin on luonut Kate Fletcher vuonna 2007. Termin tarkoitus on selittää ilmiötä, joka on muodostunut Fast fashion muotiteollisuuden rinnalle. Fast fashionissa tuotteet ovat halpoja, ja niiden kierto tehtaasta kuluttajalle, ja lopulta roskiin on todella nopea. Ideana on siis kuluttaa nopeasti ja paljon. Pahimmillaan juuri ostetun vaatteen kierto voi olla yhdestä kaudesta, jopa yhteen kuukauteen. Myös sen periaatteilla toteutetun tuotantoprosessin pituus voi olla järkyttävän lyhyt, jopa kaksitoista päivää. Prosessi on kehitetty todella nopeaksi nykyteknologian avulla, vaikka tuotteen valmistaminen viekin todellisuudessa paljon enemmän aikaa, esim. ompelu. Kenen kustannuksella kaikki siis tapahtuu – työntekijöiden ja ekosysteemin. Tämän kaltainen prosessi ja jatkuva yritysten maksimi voittojen tavoittelu, ajaa ne lopulta puristuksiin.
Tässä kohtaa haluan korostaa, että slow fashion. ei ole fast fashionin vastakohta. Se on pikemminkin vaihtoehtoinen näkökulma tai ajattelustapa miten vaatteita kannattaa valmistaa ja tuottaa paremmin huomioiden ekologiset ja eettiset tekijät. Slow fashion –ilmiössä korostuu myös tarve täyttää kuluttajan psykologiset ja fysiologiset tarpeet. Näitä voidaan ajatella olevan esimerkiksi, itsensä suojaaminen vaatteella erilaisissa olosuhteissa tai itsensä ilmaisu vaatteiden kautta. Kaikkein tärkeintä slow fashion ajattelussa on kuitenkin tasapaino valintojen, tiedon saamisen ja hyödyntämisen sekä kulttuurisen monimuotoisuuden ja yksilöllisyyden välillä.
Miten slow fashion näkyy käytännössä?
Tuotantoprosessi joka on toteutettu slow fashionin pohjalta, ei ole sidoksissa aikaan. Päinvastoin jokaiselle vaiheelle annetaan aikaa ja ne suunnitellaan tarkasti, jotta vaadittavat standardit saadaan täytettyä. Hyvänä esimerkkinä voi olla tuotteen valmistukseen vaadittavien tilojen lämmitykseen liittyvä pohdinta. Minkälaisissa tiloissa tuote valmistetaan? Millä keinoin tilat lämmitetään? Ovatko ne tarpeeksi eristettyjä, jotta lämpöä ei pääse hukkaan? Löytyykö vaihtoehtoista energiamuotoja niiden lämmittämiseksi? Samalla syntyy myös vastavuoroinen vuorovaikutussuhde kaikkien tuotannossa mukana olevien välille, kuten ompelijoiden ja suunnittelijoiden välille. Lopputuloksena on laadukas vaate, joka on tuotettu yhteisvoimin, ja mikä tärkeintä ympäristö sekä eettiset tekijät on huomioitu.
Laadukas tuote ja ekologinen valmistustapa maksaa enemmän kuin halpaketjujen tuotteet ja niiden valmistus. On hyvä kuitenkin pitää mielessä, se mitä laadulla saa. Voimme siis tarjota maailmalle toisen vaihtoehdon, joka tukee yrityksiä ja suunnittelijoita taloudellisesti, mutta kunnioittaa ja tukee työntekijöiden oikeuksia sekä ympäristöä.
Mielestäni on tärkeää pitää nämä seikat mielessä, mutta ennen kaikkea tärkeää on miettiä omia päivittäisiä valintojaan. Kannattaa miettiä mitä ostaa, tuleeko tuote tarpeeseen, onko se aidosti laadukas ja mitä tietoja tuotteesta saa hintalapun perusteella vai kannattaako selvittää tarkemmin tuotteen taustoja ennen ostopäätöstä. Johtopäätöksenä: laatu, määrä ja tieto ratkaisee.
Kuva 1. Slow fashioned logo
Loppuun vielä muutama hyödyllinen linkki, joista voi saada vielä tarkempaa tietoa aiheesta:
http://www.slowfashioned.com
http://katefletcher.com/
http://recoveringshopaholic.com/
http://www.theecologist.org
Lähde:
Slow Fashion. Ecologist setting the environmental agenda since 1970. Kate Fletcher. < http://www.theecologist.org/green_green_living/clothing/269245 /slow_fashion.html>. Luettu 5.3.2015.
Kuva 1. What is Slow Fashioned. Slow fashioned. <http://www.slowfashioned.com/about>. Luettu 6.3.2015.