Tänään on pakko avautua ongelmasta luottamus ihmisiin… Ja ettei nyt alkaisi väärinpäin, minulla on täällä Afrikassa todella hyviä ystäviä, joihin voin luottaa! Mutta! Kun kuljen tuolla ulkomaailmassa minua seuraavat kaikenmaailman lamin puutarhurit, jotka ihmettelevät, että missä olin eilen kun heillä oli just tässä meidän nurkilla hääjuhlat. Ja että nyt pitää mennä tervehtimään uutta rouvaa ja seuraavaksi löytyykin sitten lahjakirja, johon ystävällisesti voi lahjoittaa häälahjasumman. Jos rouva on kadulla, voin vielä tervehtiäkin hämmentynyttä tyttöä, joka miettii että miksi häntä tervehdin. Lähinnä huvittavaksi tämän laminilaisuuden tekee se, kun kaksi eri ukkoa sepitti sanasta sanaan saman stoorin noin vartin välein.

Sitten tulevat kehiin bumsterit, joiden mielestä olen toki maailman ihanin ja ystävällsin ja mitä kaikkee ja voivat opastaa minut ihan mihin vain täällä. Vein jo yhden pikkubumsterin taannoin Suomeen, sanon yleensä. Sen kommentin jälkeen yleensä jättävät rauhaan..

Ystäväni ihmetteli tänään, et eiks noi limutölkit maksaneet eilen 30 dalasia, kun tänään maksoivat 25 lähikaupassa. Sanoin, että niin kun kävit tänään yksin… Joka asiasta saa maksaa enemmän, koska toki valkoisena minulla on paljon enemmän rahaa. Harmittaa kun vieressä seisova varakkaan näköinen täti maksaa vähemmän kuin minä, köyhä opiskelija 🙁

Työkuvioissakin tuli takapakkia kun paikallinen kollega oletti minun toimivan yksin ja hänen selkänsä takana. Kun kehenkään ei voi luottaa, niin kehenkään ei voi luottaa. On varmaan vaikeaa, kun ei voi oikeasti tietää kuka on ystävä ja kuka puukottaa heti tilaisuuden tullen selkään.

Juuri kun sain pahimman ärsytykseni purettua siivoamalla Muumitalon ylhäältä alas, kuului kliks – ja sähköt menivät. Istuin loppuillan kynttilänvalossa ja kiitin siitä, että kannoin monta kiloa tunnelmallista valonlähdettä mukanani.

Tänään ei siin mennyt ihan putkeen mutta huomenna varmasti tosi hyvä päivä!