Erilaisuudesta

Mitä on erilaisuus? Kaikkihan me olemme erilaisia, vaikka meissä paljon samaakin on.

Erilaisuus on rikkautta, tavataan sanoa, koska emme haluaisi elää täysin samanlaisten ihmisten, kuin itse olemme, kanssa. Erilaisuus saattaa tuntua kuitenkin pahalta silloin, kun erottuu joukosta paljon.

Viime keväänä onnistuin katkaisemaan jalkani, ja sehän tarkoitti kepeillä kävelyä muutaman kuukauden ajan. Silloin koin olevani erilainen kävellessäni väkijoukossa. Moni tuijotti. Vieraat ihmiset kokivat asiakseen tulla kommentoimaan, välillä mitä erikoisemmilla tavoilla. Toki sain myös positiivista huomiota ovien avaamisista hymyihin. Silloin olin entistä riippuvaisempi läheisistäni ja ystävistäni. Huomasin, että ympärilläni on ihania ja kannustavia ihmisiä. Ilman heidän tukeaan en olisi selviytynyt niin hyvin. He kävivät kaupassa ja kuuntelivat pahaa oloani, jota arvostan edelleen paljon.

Vammaisten kanssa työskennellessäni olen joutunut pakostakin miettimään erilaisuutta ja sitä, kuinka he sitä käsittelevät. Luonnollisestikin erilaiset ihmiset keräävät katseita. Heidän on ollut pakko sopeutua siihen. Suurempana haasteena olen kokenut sen, että yhteiskuntamme on luotu ”tavallisille” ihmisille, joilla on kyky toimia erilaisten normien mukaisesti. Aina siihen ei ole kuitenkaan mahdollisuus. Silloin tarvitaan ihmisiä, jotka tukevat ja tarjoavat apua itselle vaikeissa tilanteissa. Samalla tavalla, kuin ystäväni auttoivat minua kauppareissuissa, tarvitsevat vammaiset tukea mahdollisesti kommunikoinnissa, liikkumisessa tai sosiaalisissa suhteissa. Suomessa tukea on paljon tarjolla, vaikka voisi sitä olla enemmänkin.

Afrikassa tukea ei ole meille tuttuun tapaan tarjolla. Vammaiset lapset halutaan piilottaa, eikä heitä hyväksytä yhteiskunnan jäseniksi. Heillä ei ole useinkaan mahdollisuutta koulunkäyntiin tai varsinkaan työelämään. Erilaisuudestaan huolimatta hekin voisivat olla arvokkaita yhteiskunnan jäseniä. He tarvitsevat vain tukea ja hyväksyntää, ihan niin kuin minäkin viime keväänä.

– Kaarnan