Sulaa syksyyn nurmikolla
Flunssa alkaa luovuttaa, vaikka vielä tänä aamuna nipisteli kurkussa. En välittänyt vaan hurautin crossfit-salille säikyttämään lurjuksen pois. Ensimmäistä kertaa huomasin onnettomassa ylävartalossa tapahtuneen pientä kehitystä: killun tangossa vähän pidempään, ojentajapunnerrukset kulkevat lievemmillä irvistyksillä ja onnistun ottamaan puolitoista askelta käsilläseisonnasta ennen holtitonta ukemia. Tietysti jäi hampaankoloonkin, vähän silti innostuttaa.
Viikonloppumeininki käynnistyi lenkkionnella aurinkoisella Bellevuen hiekalla. Kotiinkin voisivat laitattaa tällaisen kymmenien kilometrien rantabaanan, en vastustaisi. Endorfiinien kaveriksi kulautin vielä kaupungin parhaan kupillisen kahvia paikallisen paahtimon kuppilassa, vaatimattomasti nimetyssä Great Coffeessa. Seinät vuorattu baristapalkinnoilla, sisustus Siltasen tyyliin ja henkilökunta sitäkin töykeämpää. Okei, tykkäsin silti ja kahvi oli järkyttävän hyvää. Menen uudestaan.
Illalla maistui Tanskan vaalea øl kellarikapakassa, opiskelijasolussa ja psykologian opiskelijoiden teemabileissä, jonne jouduttiin sitten humalaisenovelan kuokkimisyrityksen epäonnistuttua maksamaan sisään. Oikkarit on kaikkialla samanlaisia.
Vältyin darralta tai tapoin sen alkutekijöihinsä reippaan kympin aamupyöräilyllä Moesgaardin museoon kaupungin ulkopuolelle. Paikan ydin on kokoelma läheisestä suosta nostettuja muinaisesineitä ja ruumiita trendikkäässä kävelykattorakennuksessa esillepantuna niin kuin vain tanskalaiset sen osaavat. On loistavaa valosuunnittelua ja hämärää tunnelmaa, interaktiivisuutta ja liikkuvaa kuvaa kaikenlaisilla pinnoilla, tarinallisuutta ja meheviä yksityiskohtia, mutta myös sopivan lyhyitä esittelytekstejä museoähkyn välttämiseksi. Se kuitenkin seuraa väistämättä kaikki pronssi- ja rautakautta, viikinkien valloitusretkiä ja kuoleman antropologiaa käsittelevät näyttelyt kierrettyä. Museoravintolan yllättävän tasokas lounas pelasti, samoin kun aulan hurmaava valo ja viherkatolla käyskentely. Pyörämatka takaisin kaupunkiin satumaisessa korkeiden lehvästöjen läpi siivilöityvässä lokakuun kalpeassa valossa viimeistään räjäytti katharsiksen valloilleen. Lyhyesti sanottuna tykkäsin.
Illalla tuttuun tapaan Tuborgia tuopista, litran vetoisesta tällä kertaa. Vaihtarien kansoittamissa Oktoberfest-bileissä se olikin ainut saksalainen elementti, dj oli enemmän lattaribilehittien perään. Kulttuurivaihtoa kai sekin. Meno oli kuitenkin kohdallaan ja tuopin kallistelu kävi treenistä.
Pienen darrapoikasen hätyyttelyyn sopi loistavasti kirppiskierros Godsbanilla, paikallisessa versiossa Vallilan makasiineista. Vanha veturihalli oli vain toteutettu ja täytetty tyylikkäämmällä aineksella, kun muoti-intoisten tanskalaisten merkkivaatteet vaihtoivat omistajaa. Erona Suomeen aidosti vanhoja vaatteita sai tosissaan etsiä. Pengonta kuitenkin palkittiin paksulla mustalla nahkatakilla, jonka vuosikymmenten patinaa ei voi kaupasta ostaa. Pyöräilijän rajallisen kantokapasiteetin huvettua saman kulttuurikompleksin ravintolan voikkari oli lahja taivaasta, joka oli sekin pilvetön.
