Flunssapöpön karkoitusjuoma

Juuri kun sain niskan kutakuinkin siedettävään kuntoon, ja aloitin intoa puhkuen työharjoittelun aivan parhaassa paikassa, päätti flunssapöpö kaivautua esiin ja nostaa kurkkukivun lisäksi kuumeen. Kevät on ollut todella stressaavaa aikaa, joten voi hyvinkin olla että kroppa on niin finaalissa, ettei vastustuskyky ole aivan parhaimmillaan. Mutta nyt ei auta kuin levätä, ja keitellä maailman parasta flunssajuomaa! Odotan niin kovasti, että paranen, pääsen töihin ja palstalle perunan istutukseen.

Ikivanhan flunssajuoman resepti on todella simppeli:

Kuumaa vettä

Aimolusikallinen hunajaa

Puolikkaan sitruunan mehu

Minttua

Timjamia

Minulta löytyy kotoa tuoreita yrttejä, mutta myös kuivatut ovat ihan ok! Joskus olen lisännyt sekaan vielä inkivääriä, mutta tätä nykyä keittelen inkiväärijuoman erikseen. 

 

_DSC0178.jpg

_DSC0192.jpg

_DSC0198.jpg

 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys

Aamukahvilla

Jyväskyläläisen pienpaahtimon Punaisen Kirahvin kahvi loppui juuri parahiksi ennen cuppingia, joten samalla reissulla pääsin tekemään hieman kahviostoksia. Päädyin kotiuttamaan ruotsalaisen Drop Coffee Roastersin Brasialaista Sao Judas -kahvia. Makuprofiilina strawberry and milk chocolate. Kahvi on käsinpoimittua, ja kuivattu patioilla. Ja kyllä, pientä maitosuklaisuutta ainakin oli havaittavissa, mansikkaa en mausta heti löytänyt. Hyvä ostos joka tapauksessa, ja aamukahvihetki parvekkeella oikein onnistunut.

Ikuisen visualistin ja esteetikon silmää mielyyttää kovasti myös pakkauksen design ja materiaalit. Tukeva ja laadukkaan oloinen pahvinen boksi, ja hieman murrettu sininen ovat kutakuinkin täydellinen match, unohtamatta tarkkaan harkittua typografiaa. Jos jossain olemme toveri ruotsia jäljessä, niin siinä kuinka tärkeää on se, miltä tuotteemme näyttävät ulospäin. Onneksi erityisesti pienet suomalaiset yritykset kiinnittävät siihenkin asiaan tätä nykyä hyvin huomiota, kahviteemassa pysyen mainiona esimerkkinä Jyväskylän omat pienpaahtimot Paahtimo Papu, ja Punainen Kirahvi. 

_DSC0177.jpg

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli