Rehellinen avautuminen ulkonäköpaineista.

Mietin pitkään julkaisenko tätä kirjoitusta. Päätin kuitenkin olla rohkea, ja tulla epävarmuuteni kanssa ulos kaapista. Ehkä se on tie, tai jonkinlainen etappi matkalla itsensä hyväksymiseen.

Muutamia päiviä takaperin podin hirvittävää ulkonäkökriisiä. Samalla tunnen itseni aivan hölmöksi näitä asioita pohtiessa. 

Kaikki alkoi, kun pyysin ystävääni ottamaan minusta kuvan. Olin aamulla laittanut päälleni lempparimekon, ja koin muutenkin olevani erityisen kauniina. Tulin kotiin ja kävin kuvien kimppuun. Oikein kiva kuva, kaunis auringonpaiste ja kaikkea. Mutta. Löydän itsestäni niin hirvittävän monta virhettä. Koen etten kelpaa, vähiten itselleni. Hirvittävän ruma nykerönenä pistää silmään ensimmäisenä. Toisena leveät hartiat, paksut raajat, erityisen paksut pohkeet. Huono ryhti. Onneksi sentään en hymyile, sillä hampaitani olen hävennyt jo vuosia, ja hymyileminen saa aikaan poskiini syvät juovat. Nypyränenäkin oikein korostuu nauraessa. 

Näin ajattelen itsestäni. Ei kuulosta kovin terveeltä, eihän? Missä sitten vika? Miksi ajattelen itsestäni näin? Eihän tässä ole mitään järkeä? En oikein itsekkään osaa vastata noihin kysymyksiin. Ystäväni esitti hyvän kysymyksen, jos jollakin toisella olisi piirteeni, takertuisinko niihin vai pitäisinkö häntä siitä huolimatta kauniina? Ei, en tietenkään takertuisi! Miksi sitten takerrun noihin asioihin itsessäni? Jos en ole jollekkin riittävä tällaisena, hän ei ole arvoiseni. On helppoa sanoa noin, mutta miksi se on niin kovin vaikea uskoa? Kuitenkin pohjimmiltaan se etten itselleni kelpaa tällaisena, johtuu kuvitelmastani siitä, etten kelpaa muillekkaan. 

Olen hyvinkin itsevarma monissa asioissa mitä teen, ja minusta minulla on hyvä itsetunto. Muutama ulkonäköseikka kuitenkin on vaivannut mieltäni jo vuosia, enkä kerta kaikkiaan tunnu pääsevän niistä eroon. Samaan aikaan vouhkataan siitä, että miehet pitävät naisista jotka ovat itsevarmoja sinut itsensä kanssa. Onko meillä hieman epävarmoilla sitten mitään toivoa? Tuntuu hyvältä, kun joku sanoo ”olet kaunis”, välillä kuitenkin tuntuu sanojen olevan vain kohteliasta helinää, tai kommentti tulee kuvaan jonka olen huolellisesti asetellut niin, etteivät huonommat piirteni tule esille. 

Veikkaan etten ole yksin pohdintojeni kanssa. En lainkaan. Lienee jopa hyvin yleistä tässä maailman ajassa. Mikä meni pieleen?