Uusin herkkuni

Uusien reseptien kokeilu on hauskaa ja useimmiten lopputulos on ainakin kutakuinkin syötävä. Jos ei ole, voin yrittää silti syöttää sen Lasselle tai Seralle 🙂 Yleensä innostun resepteistä, jotka ovat vähintäänkin kohtalaisen terveellisiä ja ravintoarvoiltaan hyviä. Hauskaa on myös kokeilla uusia ruoka-aineita ja opetella valmistamaan jotakin ennestään tuntematonta. Terveellisen ja ravitsevan ruoan ei todellakaan tarvitse olla pahaa tai tylsää. Porkkana ja salaatti ovat hyviä, mutta eipä niitäkään jaksa aina napostella. 

Viimeisin villitykseni on ollut banaaniletut. Tiedän, että suurinosa maailmasta on jo ihan kyllästynyt koko banaanilettuihin, mutta minulle nämä ovat nyt ihan uusi juttu. Miten helppoa, terveellistä ja hyvää! Tällä harvinaisen yksinkertaisella reseptillä tulee huippu-hyvää:

Muussaa yksi banaani.

Sekoita sen kanssa yksi kananmuna.

Paista.

Laita päälle mustikoita/siirappia/ihan mitä vaan ja nauti.

photo-3.jpg

Myös muutama viikko sitten hoksaamani resepti bataattiranskalaisille on puolestaan jalostunut hieman eteenpäin, sillä olen keksinyt tehdä bataatin lisäksi ”ranskalaisia” myös porkkanasta ja parsakaalista. Erityisesti parsakaali maistuu aivan uskomattoman hyvälle hyvin maustettuna ja rapeana! Tässä annoksessa kylkeen on heitettu hieman protskua tonnikalan muodossa.

photo-4.jpg

ps. Meillä kävi tv-lupatarkastaja eikä meillä tietysti ollut tv-lupaa. Lasse pelasi ”tyhmä ulkomaalainen” -kortin ja kertoi meidän juuri muuttaneet tänne emmekä ymmärrä oikein koko systeemiä. Tarkstaja oli onneksi reilu mies, uskoi selityksemme ja antoi meille neljä viikkoa aikaa maksaa lupamaksun. Jälkeenpäin tarkistimme netistä minkä suuruinen sakko meille olisi kuulunut ja sehän olisikin ollut kepeät 1 000 euroa! Melkoinen tuuri siis kävi…

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Terveys