Olkapäävamman analysointia
Wau mikä auringonpaiste oli eilen! Ihan mieletön ilma, Juhan kanssa kävimme kävelemässä ja parempaa fiiliksen nostattajaa on vaikea tällä hetkellä keksiä 🙂 Kyllä tämä takatalvi vielä päihitetään ja ensi kuussa ollaan hei jo oikeasti kevään puolella!
Olen herännyt parina aamuna jo seiskan aikaan ja tänäänkin nousin ennen kahdeksaa ihan pirteänä. Onkohan valolla jotain tekemistä asian kanssa..? Vaikka meillä onkin nykyään pimennysverhot käytössä, niin tuntuu että auringolla on merkittävä vaikutus omaan energiatasooni. Lisäksi aamulla tehdyt salitreenit ovat ehdottomasti loistavia vireystason säilyttämisen kannalta! Eilen marssin ennen aamiaista salille ja tein 25 minuutin raskaan intervallitreenin crossarilla (3min kevyt, 3min mahd. raskas). Tuntui että kulki hirveän hyvin joten innostuin sitten pumppailemaan jalkoja oikein urakalla; takakyykky, sumo-kyykky, suorin jaloin maastaveto, yhden jalan kyykky…tuollaista settiä vedin, hyvällä tahdilla ja suht kevyillä painoilla. En todellakaan olisi jaksanut isoilla painoilla tehdä, ilman polttoainetta ja suoraan sängystä nousseena, no way :D Tarvitsen kyllä sen aamiaisen mikäli mielin vetää kunnon punttitreenin, aerobiset on sitten asia erikseen. Tässäpä pari maukkainta ateriaa parin päivän sisään:
Mustikka-kaura-jogurttia, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmäpalasia. Iltapala sunnuntailta.
Eilen illalla syötiin bataatti-porkkanamuhennosta ja jauhelihapihvejä kookoskermakastikkeessa. Nuo pihvit on vaan pure love <33
Eilen aamusalin jälkeen iski kyllä puoliltapäivin sellainen järkyttävä kooma-tila, ja oli pakko lepuuttaa ”hetken” (pari tuntia) sohvalla…Taisi olla se jalkapainotteinen rääkki vähän raskas minulle. No, tänään olen käynyt salilla tuossa puoli yhdeksän aikaan ja fiilis on kyllä superhyvä! Kyllä nuo aamusalit on minun maailmassani tällä hetkellä yksi parhaista asioista, sen verran niistä saa positiivista energiaa loppupäiväksi. Lisäksi tuntuu, että jos en käy salilla, menee koko päivä ja varsinkin alkuilta sellaisessa ärsyttävässä olotilassa; väsyttää, rasittaa, unettaa, ei jaksaisi keskittyä. Kun aamulla on käynyt pumppailemassa tai vaihtoehtoisesti polkemassa lenkin, säilyy energinen ja jaksava olotila koko päivän ajan. On kiva, kun töistä tullessa ei heti väsähdä, vaan on vielä virtaa puuhailla ja tehdä ruokaa yms. :)
Tänään ennen salia….
Tänään tein yläkropalle treenin. Ensin käsittelin hartiat, tein aina 10xpystypunnerrus smithissä + 15xviparit sivulle. Nämä siis suoraan putkeen, ei mitään taukoja. Hyvä polte tuli jo tässä! Jatkoin vielä uuden setin olkapäille 8xpystypunnerrus käsipainoilla + 15xvipunostot sivulle etunojassa.
Hauiksille tein 8x hidastettuja hauiskääntöjä tangolla (käytännössä koko ajan tuntuman hauiksessa ja alasvienti mahd. hitaasti KOKO AJAN jarruttaen) + 10x hauiskääntö vasaraotteella (vinopenkissä istuen niin että nojaa hieman taaksepäin, saa hauiksiin vähän eri tuntumaa kuin suorana istuen). Tämä oli todella hyvä setti ja kädet tuntui aika kireiltä jo tuon jälkeen :D Mutta vielä ojentajat!
Ojentajille valikoin seuraavat sarjat: 10x ojentajat taljassa + 10x kickback per käsi. Näitä kolme kierrosta ja loppuun vielä 3x 20 dipit, oikein reippaalla tahdilla. Viimeiseksi tein vatsoja, nämäkin aina putkeen ilman taukoja, paitsi kierrosten välissä pieni huili. Eli 30x vatsarutistus + 30x kiertävät vatsat + 20x jalkojen vienti suorina lähelle lattiaa ja nosto ylös. Oli kaikin puolin oikein reipas noin tunnin treeni! Mietin hetken josko olisin jäänyt vielä aerobisen polkemaan, mutta jalat on vielä sen verran väsähtäneen tuntuiset, että päätin antaa niille tämän päivän armoa. ;)
…ja salin jälkeen. Tästä tulee hyvä päivä!
Yksi asia, mikä hieman ärsytti treenissä (ja myös huvitti), on tämä olkapää. Vipunostoissa eron huomaa todella hyvin, koska kun yritän nostaa vasenta kättä 90asteen kulmaan, putoaa kyynärpää ja sen sijaan lapaluu töröttää komeasti selässä. En jaksa oikein kunnolla tuolla olkapäällä tehdä työtä, vaan ilmeisesti kompensoin tätä selän lihaksilla. Viiden kilon painolla jaksan nyt jotenkuten tehdä oikealla tekniikalla, mutta oikeastaan jo ilman painoja oikean asennon pitäminen alkaa tärisyttämään vasenta kättä (eli asento jossa käsi on vipunoston nosto-vaiheessa). Jos nojaan vipunostoja tehdessä hieman etukumaraan (eli takaolkapäille suunnattu vipunosto), nousee vasen lapaluu vielä enemmän koholle kuin suorassa asennossa, näyttää siltä että lapaluun kärki tulee kohta ihosta läpi :”D
Saan lapaluun pidettyä ”oikeassa paikassa” jos keskityn tooodella paljon ja aktiivisesti pyrin painamaan lapaluun alas. Heti jos en keskity tekemiseen, vasen olkapää sanoo sopimuksen irti ja selkä ottaa ohjat. En siis saa olkapääliikkeissä kunnon tuntumaan olkapäähän. Ja koko tämä olkapää-ongelma on siis tullut yhden huonossa asennossa nukutun yön seurauksena, jonka jälkeen koko vasen hartia+olka oli useita viikkoja kosketusarka ja tulehtunut. Jouduin syömään siis kipulääkkeitä joinain öinä, jotta sain unta. Nyt olkapäähän tai hartiaan ei särje, eikä missään tunnu muutakaan arkuutta, mutta selvästi jokin olan lihas on nyt poissa pelistä enemmän tai vähemmän. :P Rasittavaa!
Tähän ei varmasti auta muu kuin tekniikkaharjoittelu ja varovainen liikkellelähtö. Eli sitä kuminauhajumppaa ja salillakin pikkupainojen kanssa heiluttelua, jotta saan tuon olkapään aktivoitumaan. Koskaan en ole mistään liikuntavammoista kärsinyt ja tämäkin on tullut NUKKUMISESTA! Just joo….
Onko hyviä vinkkejä/ajatuksia siitä, mistä voisi olla kyse ja minkälainen harjoittelu olisi parasta tällaisen ”vamman” kohdalla? Tämä ei kuitenkaan pilaa saliboogietani, vaan aion tarttua härkää sarvista ja jumpata hartian kuntoon, maksoi mitä maksoi! Ihanaa alkuviikkoa kaikille, muistakaa että vastoinkäymiset ja ongelmatilanteet kuuluvat elämään. Kaiken ratkaisee asenne ja miten päätät suhtautua näihin asioihin! <3
-Soffe