Täällä taas!

Heipparallaa taas kerran täältä blogin puolelta!
Ajattelin näin pitkästä aikaa jatkaa jo viime vuoden syksynä aloittamaani blogikirjoittamista, tällä kertaa täällä Lily.fi -sivustolla. Ehkäpä kuuluminen jonkinlaiseen blogiyhteisöön motivoisi myös paremmin ylläpitämään kirjoitusintoa. Sitäpaitsi on mukavaa, kun saa helposti ja nopeasti luotua omalle blogille pohjan taustoja myöten, ja koko homma on tehty niin yksinkertaiseksi käyttää, että tällainen tietokoneiden pahin painajainenkin (eli meikä) saa nopeasti homman pyörimään! 

Tarkoituksenani on siis jakaa ajatuksiani sekä joitain palasia arjestami. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli oikeastaan pitää yllä tietynlaista yhteyttä sen aikaa, kun rakas ja pitkäaikainen ystäväni oli muualla maailmalla vaihdossa. Muutenkin pidin sitä lähinnä tietylle joukolle suunnattuna informaatioväylänä, kun nykyään monia tuttuja tulee nähtyä paljon harvemmin. On tämä internet mahtava työkalu, kun saa niin helposti pidettyä yllä sähköistä ”kirjeenvaihtoa” paljon laajemman ystäväpiirin välillä. 🙂 Kaikesta huolimatta kaikki lukijat, tutut, tuntemattomat, uudet ja vanhat, ovat tervetulleita lukemaan ja selailemaan blogia! Varoituksen sananen: monessa julkaisussa tulevat esiintymään erilaiset ruokaan, liikuntaan ja muotiin liittyvät aiheet. Tämä siksi, että kirjoitan täällä asioista, jotka ovat minua itseäni kiinnostavia, enkä halua kirjoittaa mistään vain kirjoittamisen pakosta. Blogi toimii minulle mielekkäänä harrastuksena ja haluan nauttia sen tekemisestä. Samalla voin jakaa ystäville, tutuille ja muille lukijoille niitä ajatuksia ja ideoita, jotka olen itse kokenut jollain tavalla tärkeiksi, mielenkiintoisiksi tai muuten vain kertomisen arvoisiksi. Välillä – eli melko usein – puhun kuitenkin sellaisista asioista, jotka yksinkertaisesti tekevät minun elämästäni hieman hassumpaa, hullumpaa, ihanampaa ja aurinkoisempaa. Eli tästäpä lähtee:

YSTÄVÄNPÄIVÄ. Perjantai 14.2 olin onnekkaasti vapaalla, sillä kohtasin Helsingin keskustassa yhden tärkeimmistä ja pitkäaikaisimmista ystävistäni. Olimme suunnitelleet käyvämme jossain lounaalla, ja tutkiessani vaihtoehtoja älypuhelimella hänen ollessa vielä matkalla, bongasin Kiila-ravintolan uuden salaattibuffetin. Kiilassa olen käynyt muutaman kerran aiemmin ja paikka on vaikuttanut mukavalta, joten ehdotukseni myötä suuntasimme siis sinne. Salaattibuffet maksoi 10,90e, ja jokainen saa itse koota eri vaihtoehdoista oman salaattinsa. Otin vielä ahneena isomman salaattikulhon (14,90 taisi olla hinta), ja siihen olisi kyllä mahtunut vaikka kahden edestä salaattia! 😀 En edes kehdannut rohmuta astiaa täyteen, koska tiesin etten olisi jaksanut kaikkea kuitenkaan syödä. Vaihtoehtoja oli vaikka mitä, joten ovelana tyttönä kokosin lautaselleni KAIKKEA. Kohtuudella kuitenkin. Ainakin melkein. 

 

 

On ihana huomata, miten tiettyjen ihmisten kanssa ystävyys säilyy niin vahvana huolimatta välimatkasta tai elämäntilanteista. Sellaisten ystävien kanssa keskustelu todellakin jatkuu täsmälleen siitä, mihin se on viimeksi jäänyt. Meitä suorastaan nauratti, kun näimme ystäväni kanssa reilu viikko sitten ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen, eikä se siltikään tuntunut millään tavalla hassulta tai nurinkuriselta: samat höpötykset, naurut ja myös ne syvällisemmät keskustelut jatkuivat siltä istumalta (kolmen ja puolen tunnin ajan..!). :D En voi olla kuin kiitollinen siitä, että minulla on ne muutamat, todella tärkeät ystävät, joiden kanssa pystyy puhumaan mistä tahansa, ja jotka voivat myös minulle uskoutua. Oman painonsa edestä kultaa olette, murut! <3

Vietimme Kiilassa oikein ihanan myöhäisen lounashetken ystäväni kanssa ja vaikka juttua olisi varmasti riittänyt vaikka kuinka pitkäksi aikaa (ehdimme esimerkiksi jo sopia, että aloitamme ensi syksynä thainyrkkeilyn?!), oli aika jatkaa iltaa. Itselläni oli perjantain kunniaksi luvassa intohimoiset, hengästyttävät ja kosteat treffit – kuntosalin kanssa. Heh, kävin tosiaan vihdoin ja viimein ostamassa lähisalille kolmen kk tauon jälkeen kausikortin. Torstaina tein ensimmäisen jalka-keskikroppatreenin ja voin sanoa, etten koskaan ole ollut niin hapoilla kuin sen ensimmäisen kahden setin jälkeen ! Kyllä se elimistö aika shokkiin menee, kun ensin ei harrasta kaupassa käynnin lisäksi mitään liikuntaa, ja yhtäkkiä kiskasee suorin jaloin maastavetoa ja sumokyykkyjä. Miten ne jalat voikaan täristä niin paljon?!:D Melkein hävetti kun eihän ne painot todellakaan edes ollut mitään merkittäviä, kun tarkoituksena oli tehdä ihan kevyt aloitustreeni…. No, kaksi viimeistä yötä onkin sitten kieritty tuskissaan, ja kävely hoituu kahden rautakangen voimin. Pahinta on, kun onnistuu pudottamaan lattialle jotain ja pitäisi nostaa se sieltä…AUTS! 

Noh, perjantaina kipaisin kotona Kiila-reissun jälkeen ja kokosin kamat kasaan. Ihanaa, kun salille kävelee 5 min. Se on sitä arjen luksusta, sanon minä! :) 

 

 

 

Kuten kuvasta näkyy, lihakset on hävinneet jonnekin tässä kolmen kuukauden aikana aika tehokkaasti. Toisaalta olen pyrkinyt koko ajan syömään niin hyvin, kuin mahdollista ja lisännyt erityisesti kasvisten määrää ruokavaliossa. Nooo, onhan sitä toki tullut herkusteltua, tämmöinen kotileipuri kun olen. Mutta kokonaisuuden olen pystynyt liikunnan vähäisyydestä huolimatta pitämään mielestäni suht koht järkevänä, vaikka pitkät työvuorot välillä aiheuttavat sen, ettei ruokaan jaksa niin paljoa panostaa (nimimerk. kananugetit & ketsuppi, eikös siinä oo aika hyvät ravintoarvot..?)

 

Treeninä tein perjantaina vain hieman olkapäille kevyttä pumppailua ja lisäksi kuntopyörä/crosstrainer-aerobisen 45min. Ajattelin, että olisi hyvää palauttavaa treeniä jaloille – ei ollut, kuten tänään olen pistänyt merkille. Olkapäille sai tehdä niin uskomattoman pienillä painoilla, ettei uskoisi – vasemman käden vipunostot sivulle sujuivat 1kg painolla. Kyllä. Mutta tässä on taustalla noin kuukausi sitten alkanut todella paha tulehdus vasemmassa olkapäässä. Kipu alkoi huonossa asennossa nukutun yön jälkeen, jonka seurauksena koko vasen niska-hartia-olkapää-alue oli aivan julmetun kivulias. Jouduin muutamana yönä syömään särkylääkkeitä, jotta sain nukuttua, ja kaikki nostoliike kädellä tuntui takaraivossa saakka todella inhottavasti. Tämä pahin tulehdun rauhoittui kahden viikon sisällä, mutta jäljelle jäi selvästi heikentynyt liikerata vasemmassa olkapäässä ja lisäksi solisluuni paukahtelee, kun kohotan hartiaa – interesting. :/ Ei varmasti ollut kovin fiksua antaa käden vain olla, koska nyt liikerata ja voimataso on laskenut vasemmassa kädesä selvästi oikeaan verrattuna. Olenkin alkanut iltaisin kuminauhan avulla tekemään erilaisia harjoitteita, jotta saisin olkapään ja hartian lihaksia hiljalleen vahvistettua. Huoh, tästa taisi tulla minun ensimmäinen liikuntavammani – ja täysin ilman liikuntaa! No, kai se siitä, kunhan jaksan ahkerasti harjoittaa tuota heikkoa kättä. 

 

Illalla väsäsin minulle ja miehelleni aivan erinomaisesti onnistunutta porkkana-bataattikeittoa. En ole kovin ahkera keittojen valmistaja. mutta tämä oli kyllä niin helppo ja nopea tehdä, että oli ehdottomasti vaivan väärti! Laitan ohjetta seuraavaan kirjoitukseen, niin muut kotikokit pääsevät kokeilemaan reseptiä :)

 

 

Nyt toivotan oikein rauhallista ja rentouttavaa viikonloppua ihan jokaiselle! Syökää hyvää ruokaa, liikkukaa, olkaa läheistenne kanssa ja hei, kai muidenkin lauantain ohjelmaan kuului Putous? ;)

-Soffe

(Ps. Vaalea tukka teki paluun! Nyt vielä muutosvaiheessa ensimmäisen värjäyksen jäljiltä, mutta hiljalleen, hiljalleen…)