Asioitten taustaa: miksi aikanaan tulin Ranskaan?

Tulin eteläiseen Ranskaan jo 90-luvun puolivälissä Erasmus-opiskelijana. Opiskelin kielitiedettä, ja Erasmus-vuoteni päämääränä oli gradun teko ja ranskalaiseen elämänmenoon tutustuminen. Oli muutenkin kiinnostavaa tuolloin vaihtaa maisemaa. Suomessa oli juuri silloin nykyhistorian pahin lama, ja henkinen ilmapiiri sen mukainen. Omassa henkisessä ja hengellisessä elämässäni oli myös jonkinlainen kriisivaihe, ja oli helpotus ottaa ihan konkreettisestikin etäisyyttä tuttuihin kuvioihin. Vuosi olikin monessa mielessä rikastuttava. Gradu tuli tehtyä kuin ihmeen kautta, vaikkakaan ei ihan suunnitellussa aikataulussa. Näin upeita maisemia, ja tutustuin yliopistolla moniin uusiin ihmisiin. Ranskassa on opiskelijoita joka puolelta maailmaa, mikä on todella rikastuttavaa. Meillä Erasmus-opiskelijoilla oli tietysti tiivis porukka, mutta tutustuin onneksi (muutoin alkeellisessa ja kalseassa) ylioppilasasuntolassa moniin kiinostaviin ihmisiin. Asuntolassa asui mm. muutama algerialainen ja ruandalainen opiskelijatyttö. Noissa maissa oli tuolloin aivan kammottava tilanne, sotaa ja kuolemaa, joten se koto-Suomen lamakin alkoi väistämättä vaikuttaa paljon vähemmän dramaattiselta. Minulla oli myös puolalaisia ja mauritiuksenkiinalaisia ystäviä, joiden kanssa kävin pitkillä patikka- ja uintiretkillä meren rannalla. Suomalaisia ja pohjoismaisiakin tuttuja minulla oli, opiskelijaporukoitten ulkopuolellakin. Tuolloin lama-aikana varsinkin hotelli-ja ravintola-alan ammattilaisia tuli kausiluontoisiin ja pysyvämpiinkin töihin etelän lomakeskuksiin.

Etelän Erasmus-vuoteni oli niin antoisa jakso, että siitä voisi kirjoittaa kokonaisen romaanin. Sain siis gradun tehtyä, minulla oli poikaystävä, minulla oli hauskaa, joten päätin etten heti palaakaan Suomeen, vaan jäin samaan yliopistoon tekemään lisensiaattitutkielmaa. Muutin pois asuntolasta pieneen yksiöön. Sain vielä suomalaista opintotukea, ja ansaitsin vähän lisärahaa lastenvahtina ja hotellisiivoojana -eräs suomalainen hotellialalla työskentelevä tuttavani oli suositellut minua entiselle työnantajalleen, joka aluksi tosin suhtautui epäluuloisesti pikku kielitieteilijään.

Kaikki hauska loppuu aikanaan, joten lisensiaattivuoteni jälkeen minun oli päätettävä minne lähden ja mitä rupean tekemään. Poikaystävänkään kanssa ei mennyt kovin hyvin, koska meillä oli niin erilaiset toiveet ja arvomaailma. Harkitsin paluuta Suomeen, mutta päätin kuitenkin kokeilla, löytäisinkö Pariisista töitä. Suunnitelmani onnistui, pakkasin vähäiset kamppeeni, ja lähdin Pariisin. Tein siellä osa-aikatöitä, ja täydensin vielä opintojani niin, että sain informaatikon pätevyyden. Pariisi oli tuolloin vielä hieno paikka asua. Vaikka vuokrat olivat jo silloin korkeat, asuminen ei ollut vielä niin tähtitieteellisen pyörryttävän kallista kuin nykyään. Työ oli motivoivaa. Aluksi työsuhteet olivat määräaikaisia, kunnes sain vakipaikan eräästä nettifirmasta. Oi niitä aikoja! Se oli nörttien ja nousevan internet-talouden kulta-aikaa! Pariisissa miehetkin tietysti olivat kiinnostavia, ja muutama poikaystävä tuli ja meni, ennen kuin sitten tapasin sen oikean, jonka kanssa menin naimisiin. Sillä tiellä olen edelleen…