Jälkeen

Minulla oli vapaa-aamu. Pakkasin kangaskassiin vesipullon, kynän ja yhden sivun, jonka olin repäissyt painavasta nuottivihosta. Kävelin hitaasti ja lähes päämäärättömästi – voisi kutsua haahuiluksi. Kävin sävellystunnilla ja kirjastossa. Olisin liittynyt näkemääni mielenosoitukseen, mutta palelin liikaa, vaikka oli vasta syyskuu ja minulla oli paksu likainen talviulkoilutakkini, joka ostettiin koulun laskettelureissua varten ollessani yläasteella, ja jota nykyään käytän pihatöissä ja se on siksi kovin likainen. Niin likainen, että edeltävällä viikolla sain aiheesta kommentin eräältä vanhalta naishenkilöltä, jonka olin tavannut edellisenä päivänä. Olimme kantamassa suuria pahveja kasvimaalle eikä hän halunnut liata takkiaan, koska hän joutuisi liikkumaan julkisella paikalla seuraavana päivänä takki päällään. Minua sellainen ei haitannut.

En ollut käynyt kirjastossa aikoihin. Joskus kesällä pikaisesti palauttamassa kirjoja ja lukaisemassa jotain lehteä. Nyt saavuin sinne hitaasti ja etsin lehtisalin: luin lehteä istuen sohvalla. Kotona minulla ei oikeastaan ole sohvaa, joten on aina erityinen tilanne, kun pääsen istumaan sohvalla, samaan aikaan juhlava ja kuitenkin arkinen. Useimmiten se tapahtuu toisten katseen alla enkä voi rötköttää sohvalla sillä tavalla, kuten luultavasti tekisin, jos olisin yksin. Sitten kävelin kirjahyllyjen välissä. Katselin ihmisiä ja kirjoja. Tartuin satunnaisiin kirjoihin, etsin niistä lyhyitä hetkiä, tunnelmia, asioita, tyylejä, luonteita. Esimerkiksi säveltäessä pitää olla jotain sellaista mielessään.

Viime kuukaudet olivat olleet erilaisia. En ollut juuri viettänyt tällaista vapaata aamua, en vapaapäivää enkä -iltaakaan. Nyt kuitenkin oli takana eräs koitos, jota olin odottanut jo kauan ja johon olin valmistautunut kokonaisen vuoden ajan. Sellaisen tapahtuman jälkeen on väistämättä tyhjä tila. Se voi olla omiaan pohtia elämän suuria ja pieniä kysymyksiä. Mikä on tärkeää, mitä on jäänyt tekemättä, miten meni niinku omasta mielestä. Vapaa-aamua seuraavana päivänä lähdin päämäärättömästi toiseen kaupunkiin. Oli siellä pari paikkaa, johon mennä. Kuitenkin ensimmäisenä menin taas kirjastoon. Otin laukustani kirjan ja luin sen esipuhetta ja kävin myös lehtisalissa selaamassa paikallista sanomalehteä, mutta aiheesta, josta olisin halunnut siitä lukea, ei ollut kirjoitettu. Kävelin seuraavaan paikkaan ja otin saman kirjan laukustani. En tiennyt, mistä alkaa lukea esipuheen päätyttyä, koska kyseessä oli erään kirjailijan valitut teokset ja moni niistä olisi kiinnostanut minua, joten selasin kirjaa ja katselin, mitä se sisältää. Myöhemmin sain neuvon aloittaa lukeminen alusta järjestyksessä ja noudatin sitä.

En ole lukenut niin paljoa kirjojakaan kuin mitä haluaisin. Ehkä nyt on kääntynyt uusi sivu siinäkin mielessä, että voin luopua jostain turhasta ja käyttää aikaa siihen, mihin tahdon. Minulla ei ole ollut voimavaroja tai tilaa kuvitella ja etsiä mainittuja lyhyitä hetkiä ja tunnelmia, jotka ovat välttämättömiä luovan tekemisen kannalta. Olen tavallaan sulkenut luovuuden pois ja keskittynyt suorittamaan erilaisia pakollisia asioita. Sen seurauksena olen ehkä voinut huonommin, kuin jos välillä haahuilisin. Elämä näyttää erilaisilta, kun siitä yhtäkkiä puuttuu jotain, joka aiemmin oli tärkeää ja täytti suuren osan päivistä. Monet ajatukset ja tekemiset, joilla ennen täytin tyhjiä hetkiä tai yritin lievittää epämukavia tunteita, vaikuttavat oudoilta, epäkiinnostavilta ja haitallisilta.

Nyt on kulunut vajaa viikko ja olen käynyt jo kolmessa eri kirjastossa. Tosin kolmanteen kirjastoon lähtemisen syynä oli myöhästyneet lainat, joista oli ehtinyt kertyä jo kirpaiseva summa sakkomaksua. En ollut lukenut sähköpostia, johon olivat tulleet ilmoitukset eräpäivästä, koska olin keskittynyt siihen koitokseen valmistautumiseen ja unohtanut koko lainat, ja sen jälkeen pidin muutaman vapaapäivän henkisessä tyhjässä tilassa, jota edellä kuvailin, enkä minä nyt silloinkaan ollut ensimmäisenä lukemassa sähköpostia. Tuntui erityisen typerältä, että lainat olivat CD-levyjä, eikä meillä edes ole CD-soitinta. Lainasin ne siksi, että voisimme vain kokeilla erästä CD-soitinta, joka oli menossa toiselle henkilölle ja tästä tapahtumasta on aikaa jo useampi kuukausi. Olin kyllä uusinut ne lainat jossain vaiheessa, mutta nyt ne olivat unohtuneet.

Selattuani toisessa kaupungissa valittujen teosten kokoelmaa tietämättä, mihin tarttua, menin kuuntelemaan musiikkiesityksiä. Kokemus osoittautui erittäin merkittäväksi, jopa koko elämäni mittakaavassa. Osa esityksistä toi minulle mieleen politiikan: tekstiä tuli paljon, esitys oli harkittu ja monella tapaa taidokas, mutta asiaa oli siellä seassa aika vähän, ja sekin vähä oli aika tyhjänpäiväistä.

18-vuotissyntymäpäivänäni liityin erääseen puolueeseen ja hain mukaan sen järjestämälle vuoden mittaiselle kurssille, jossa tutustuttiin politiikkaan niin kunnallisella, valtakunnallisella kuin EU-tasollakin. Pari vuotta myöhemmin erosin puolueesta ja lopetin kaiken toiminnan politiikan parissa, ennen kuin ehdin edes päästä kunnolla alkuun. Poliitikkojen on pakko saada äänestäjiä ja siksi he joutuvat välillä jopa tekemään omasta mielestään moraalittomia päätöksiä ja valehtelemaan itselleenkin. Työssä tärkeää on saada huomiota ja markkinoida itseään, että saisi ääniä. En halunnut sellaista elämää ja uraa omalle kohdalleni. Tunsin, että ollaan liian kaukana niistä asioista, joita pitäisi käsitellä. Politiikan koneisto on suuri ja sen pyörittämiseen kuluu paljon voimaa. Kuitenkin poliittisella työllä saavutettavat asiat ovat käytännössä hyvin rajallisia.

Eräs musiikkiesitys kuitenkin kosketti minua syvästi. Olen yrittänyt kuvailla kokemusta ystävilleni, mutta sanat ovat loppuneet kesken. Olemme sanoneet sellaisia sanoja kuin taika, läsnäolo, merkitys, intensiivisyys, taide, ilmaisu. Parhaimmillaan musiikki ylittää sanojen voiman ja voi ilmaista sellaista, mitä ei puhutulla tai kirjoitetulla kielellä voi. Esityksen jälkeen olin äärimmäisen vakuuttunut: minä haluan tehdä tätä, enkä minä halua tehdä mitään, mitä nuo aiemmat esiintyjät tekivät.