Ensimmäinen viikko ilman karkki- ja jäätelö-övereitä on nyt vietetty. Meni paljon kivuttomammin mitä kuvittelin. Arkipäiväthän nyt sujuvat muutenkin ilman herkkuja, koska minun arkeeni eivät minkäänlaiset herkut kuulu. Enkä perjantaina kertaakaan miettinyt, että jotain pitäisi nyt saada. Tiedostin kyllä, että nyt on se aika viikosta kun normaalisti syön karkkia. Olin kuitenkin saanut viikon kuluessa itseni jonkinlaiseen mielentilaan, että tässä päätöksessä pysytään. Ja samassa mielentilassa sujui koko viikonloppu. Muu perhe söi karkkia ja tutut paperiset karkkipussit pyörivät keittiössä ja tyhjenivät parin päivän aikana.

Normaalisti alan perjantaina jo päivällä fiilistelemään että ”tänään syön karkkia, jee!!!”. Sitten haen jädeä ja karkkia niin paljon, että osa jää seuraaville päiville. Ja vaikka lauantaina aamulla olisi ihan tuskainen olo perjantain herkutteluista, niin loppujen lopuksi kuitenkin syön viikonlopun aikana kaikki mitä olen perjantaina ostanut. Alan käydä mielessäni keskustelua ja hakemaan hyväksyntää herkuttelulle. ”Pitäähän ne nyt syödä kun ne ostettu” (Miksi pitäisi? Voihan ne syödä seuraavana viikonloppuna) ”Jos en nyt syö niitä, niin ne häiritsee koko viikon laatikossa/pakastimessa” (Oliko pakko ostaa liikaa?) Ja sitten minun vakioselitys, millä oikeutan itselleni mitä vain. ”Nyt kun vedän nuo herkut, niin huomenna kulkee juoksu hyvin” (Vaikka juoksu kulkee aina, olenpa sitten syönyt karkkia tai en.)

Selasin viime viikolla sähköpostini luonnoksia, jonne tallentelen itselleni muistiin milloin kauppalistoja, synttärisuunnitelmia kuin joulureseptejäkin. Löysin sieltä vuoden 2016 syyskuulta tekstin, jossa suunnitelin ”Sokeripuhdistus” -nimistä blogia. Olen ollut tuolloin 34-vuotias ja kipuillut jo silloin viikonlopun karkkimättöjen vuoksi. Herkutteluongelma on siis ollut jo vuosikaudet! Tuolloin en kuitenkaan blogia perustanut.

Mietin usein, että jos viikonloppuisin en söisi karkkia, niin menisikö koko viikonloppu hukkaan? Ikäänkuin viikonlopun vieton tulisi aina poiketa arkipäivistä jotenkin radikaalisti tai muuten se on yhtä tyhjän kanssa. Tämä on se ajatus, mikä on saanut minut syömään tolkuttomia määriä sokeria parina päivänä viikossa. Viikonlopusta pitää ottaa ilo irti! Sama ajatus oli nuorempana alkoholin suhteen. Eihän se ollut viikonloppu eikä mitään jos ei baariin lähdetty! Mutta nyt vietin oikein hyvän kesäviikonlopun, vaikka en syönyt yhtään karkkia tai jäätelöä. Silti se tuntui viikonlopulta. Ja voin sanoa, että on hyvä fiilis! Nukuin viime yönä paremmin kuin todella pitkään aikaan! Ja aamulla töihin lähtiessä ei ollut kamalaa turvotusta. Laihtumisen takia tätä en tee, koska siihen ei ole tarvetta. Mutta aivan varmasti painoin kilon verran vähemmän tänään kuin viikko sitten.

Eilen taas herkkuöverit vedettyäni ja tänään sokerikrapulapäivää viettäneenä totesin, että nyt saa riittää. Tai jos rehellisiä ollaan, ajattelin jo eilen karkkeja syödessäni, että nyt on muuten laitimmainen kerta. Voin aivan helposti olla arkipäivät herkuttelematta yhtään mitään, mutta kun viikonloppu tulee, niin en voi jotenkin ohittaa sitä mahdollisuutta, että nyt on herkkupäivä! On vain syötävä, koska perjantai, lauantai tai sunnuntai. Olinpa viikonloppuna töissä tai vapaalla, niin silloin herkutellaan ja piste.  Viikonloppuna on käytettävä se herkutteluoptio, tai muuten se menee ohi. Tällä syklillä olen mennyt vuosia.

Mitäpä sitten syön niin paljon, että olo on huono ja sai minut miettimään totaalilopettamista ja ihan bloginkin perustin? Irtokarkkia ja jäätelöä. Siinäpä ne tärkeimmät. Ja irtokarkit nimenomaan ostettuna semmoisista irtolaareista, joista sitten tulee kauhottua kauhakaupalla noin puoli kiloa kerralla. Sitten on jäätelö. Ja nimenomaan ne isot noin litran muovikiulut. Semmoisen syön yhdeltä istumalta viltin alla sohvalla isolla keittolusikalla ja toisessa kädessä patalappu ettei kiulua pitelevä käsi palellu.

Vähempi ei riitä. Jos esimerkiksi syön vain yhden jäätelötötterön, niin tulee olo, että jotain jäi uupumaan. Ja muutaman karkin nappaaminen silloin tällöin ei ole minun juttuni. Se on kaikki tai ei mitään. Mielummin överit kuin vajarit.  Ja joka kerta tulee paha olo ja seuraavana aamuna poden morkkista siitä, että söin niin paljon!

Tiedän, että ongelma on ihan omassa pääkopassani ja tunnistan todella hyvin omat heikot hetkeni ja toivon, että siitä on apua tällä tiellä mille olen päättänyt kääntyä. Tulen käymään varmasti vielä monia vuoropuheluita itseni kanssa, mutta juuri nyt kuitenkin tuntuu, että tämä on se hetki. On aika päästää irti siitä tukalasta olosta mikä seuraa sokerin syömisestä. On aika päästää irti niistä aamuista, kun vatsa on jo herätessä turpea ja mieli maassa edellisen päivän mättämisestä. On aika päästää irti siitä kammottavasti sydämen jyskeestä, mikä vaivaa niinä iltoina, kun on ennen nukkumaan menoa syönyt pussillisen irtokarkkeja. En halua enää yhtenäkään aamuna herätä sokerikrapulaan.