En osaa koskaan aloittaa ajoissa. Yhtään mitään. Varsinkaan opiskelujuttuja. Kurssin alussa jo kerrotaan, että tällä kurssilla kirjoitetaan muutamat raportit. Kerrotaan myös aihe. Istun kurssin aikana kotona koneella Word/Excel auki – ja luen samalla blogeja. Tai katson hölmöjä videoita. Tai ”inspiroidun” Pinterestissä. Ai, miten niin Pinterestin DIY-osio ei auta labraraportin kirjoittamisessa?

Wordiin saan kirjoitettua otsikot valmiiksi. Jes! Työhän on jo melkein valmis. Nyt sen voi jättää ”hautumaan”.

Sitten tulee se viimeinen päivä. Kaiken pitäisi olla valmiina keskiyöhön mennessä. Istun koneella. Kirjoitan ja excelöin. Kirjoitan menetelmistä ja muotoilen äärimmäisen tyylikkäitä reaktion alkunopeussuoria. Miesystävä tuo välillä kupin kahvia, mutta syöminen unohtuu. Hirveä stressi iskee päälle, kun huomaan, että työtä on vielä järjettömän paljon tekemättä jäljellä olevaan aikaan nähden. Lyön kuulokkeet päähän ja musiikin päälle, etten kuule epämääräistä taustahälinää (kissat tekevät kaikkea, mitä ne eivät saisi tehdä).

Saan kuin saankin kaiken valmiiksi ja työn palautettua 2 minuuttia ja 8 sekuntia ennen palautusajan umpeutumista. Kun työ on palautettu, lueskelen raporttiani vielä läpi. VIRHE! Näen siellä miljoona virhettä ja kiroan mielessäni. JOS olisin aloittanut aikaisemmin, OLISIN ehtinyt korjata tämän kohdan ja nuo kaikki muutkin.

Menee jonkin aikaa (päiviä, viikkoja, kuukausi), että tulee arvostelu raportista ja kurssin kokonaisarvosana. Melkein täydet pisteet raportista ja paras mahdollinen arvosana kurssista. Olen tietenkin tyytyväinen, mutta samalla tiedän jo nyt, että seuraavalla kurssilla teen kaiken uudelleen saman kaavan mukaan. Mitä järkeä aloittaa aikaisemmin, kun paras teksti näköjään syntyy siinä järjettömässä kiireessä vasta silloin, kun on vain pakko saada jotain aikaiseksi.

Huoh.