Kaunis tuunattava kalenteri – LV Medium Ring Agenda Cover

Moi!

Kalenteri on pitkään ollut minulle tärkeä apuri. Vuosia olen etsinyt kaupoista itselleni sopivaa kalenteria ja olen ollut aika tarkka monestakin asiasta kalenterin suhteen. Kalenterin miellyttävä ulkonäkö ja viikkonäkymä ovat olleet minulle tärkeitä ominaisuuksia. Vihdoin keksin voivani suunnitella itselleni juuri sellaisen kalenterin kuin haluan, tässä teille siitä esittely!

Kalenterin kannet -Louis Vuitton Medium Ring Agenda Cover

Tämä kalenteri on nimensäkin mukaisesti rengassidosteinen, eli siihen saa lisättyä reijitettyä paperia. Ominaisuus tekee kalenterista uudelleenkäytettävän vuodesta toiseen. Lisäksi kalenterissa on kynänpidike, etukannessa korttikotelo sekä takakannessa tasku. Näihin voi laittaa jotain kaunista, niin kuin minulla etukannessa, tai sitten vaikkapa jotain tärkeitä papereita. Saman kaltaisia kalentereita myydään netissä – jos kiinnostuit hankkimaan rengaskalenterin, ei sen välttämättä tarvitse olla Louis Vuitton.

No mistäs sitten tähän kalenteriin paperit sisälle?

Kalenterin mukanahan ei tule papereita, joten ne täytyy itse hankkia joko Louis Vuittonilta tai aivan tähän tarkoitukseen sivuja myyviltä yrityksiltä. Omani tilasin Cloth & Paper -nettikaupasta. Tuolta saa myös kauniita muistilappuja, kyniä ja muita lisäosia kalenteriin. Itse tilasin esimerkiksi kuukausien väliin muoviset osat, joiden avulla on helppo navigoida oikean kuukauden kohdalle. Lisäksi tilasin ulkoasua ehostavia kuvallisia lisäosia sekä muistilappuja. Tilatessa on huomioitava sivujen oikea koko, johon Cloth & Paperilla on hyvät ohjeet.

Tässä on erityinen muovinen tasku, joka on myöskin tilattu Cloth & Paperilta. Säilytän siellä muistilappuja, jotka ovat muuten ihanan sävyisiä ja läpinäkyviä! Tämä muovitasku toimii myös ”page lifterinä”, eli se estää sivujen laskeutumisen aivan renkaiden alaosaan kalenteria suljettaessa.
Tässä on nähtävillä viikkonäkymä. Kirjoittamiselle on tilaa, muttei ehkä kaikkien tarpeisiin riittävästi. Oikean sivun alareunassa on tyhjää tilaa muistiinpanoille.
Pyöreät muistilaput ovat Cloth & Paperilta, neliöt Suomalaisesta kirjakaupasta ja kukkatarrat Rusetista.
Tässä kuvassa renkaat ovat avattu. Kiitollisuuslista on ihana tapa muistuttaa itseään kaikesta pienestäkin hyvästä mitä elämä kohdalle kuljettaa!

Plussat ja miinukset?

Voin muokata kalenteria loputtomiin juuri sellaiseksi kuin haluan ja mielestäni tämän kalenterin ulkonäkö on aivan ihana. Käytännöllisyyttä laskee se, ettei vasemman puolisen paperin vasempaan reunaan saa kirjoitettua näin oikeakätisenä kovinkaan helposti. Renkaat on avattava ja paperi siirrettävä hetkeksi sivuun jotta aivan reunaan voi kirjoittaa.

Plussana tietysti jo mainitsemani pitkä ikä. Näitä kansia voi käyttää vuodesta toiseen, vaihtaa vain sisällä olevat kalenterin sivut. Kalenteriin voi lisätä myös esimerkiksi Todo – tai kiitollisuuslistan. Näitä kansia ei ole pakko käyttää kalenterina, voihan tästä tehdä vaikka perinteisen muistivihkonkin.

Paljon mahtuu, muttei liikaa. Kalenteria ei voi ylitäyttää, muuten se ei sulkeudu nätisti. Jos siis haluat laittaa kalenteriisi paljon sivuja, suosittelen tilaamaan isomman koon! Itselleni tähän kalenteriin olen saanut mahdutettua hyvin kaiken tarpeellisen.

Käytetyillä luksustuotteilla riittää ostajia. Jos kalenteri pysyy hyvänä, on mahdollisuus myöhemmin myydä tuote eteenpäin.

Mitä mieltä olet kalenteristani, innostuitko itse rengassidosteisesta tuunattavasta kalenterista? 🙂 Ja hei, tervetuloa blogiini!

-Veeraxo

muoti runot-novellit-ja-kirjoittaminen mieli hopsoa
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *