I speak hyvää suomea – 2kielisyys meidän perheessä
Tää aihe on ollut nyt viime aikoina mun mielessä paljon, sillä Aiju on selvästi alkanut jo hakemaan sanoja asioille ja toistelee tutuksi tulleita tavuja. Hän osaa jo sanoa ”äiti” ja ”Ki” (viittaa sillä kissaa) ja sana ”papa” tulee kans silloin tällöin. Tyttö on nyt myös alkanut höpöttämään paljon ja vähän väliä tulee sellaista juttua, että sitä on todella huvittavaa kuunnella.
Meillä kotona puhutaan tällä hetkellä kolmea eri kieltä: englantia, suomea ja indonesiaa. Mä ja Yogi keskustellaan keskenämme vielä pääsääntöisesti englanniksi, mutta Yogin oppiessa jatkuvasti enemmän suomea, se sekoittuu välillä ihan ”sujuvasti” meidän keskusteluihin. Hehe. Minä menen in the shop ostamaan kalaa. On niin hienoa huomata Yogin oppivan mun omaa äidinkieltä, vaikka se on monta kertaa tehtäviä tehtäessä saanut jopa mut ihmettelemään, että kuinka pirun vaikeeta tää Pohjolan outo kieli on. Joskus mies on jopa turhautunut, kun mä yritän selittää sille kaikista meidän lukuisista verbimuodoista ja taivutussäännöistä. Indonesiassa kun ei edes ole mennyttä tai tulevaa aikamuotoa. Se on muutenkin ehkä yksi maailman helpoimpia kieliä. Mä opiskelin sitä itsenäisesti ollessani Indonesiassa ja siitä pääsee ihan hyvin jyvälle ja aika nopeasti.
Kun Aiju syntyi, mä olin etukäteen ottanut selvää kuinka varmistaa mahdollisimman normaalin kielenkehityksen lapselle, joka tulee kasvamaan kaksikieliseen perheeseen. Tärkeetä oli, että me alusta alkaen puhuttaisiin tytölle kumpikin omaa äidinkieltämme, eikä esimerkiksi yritetä käyttää toistemme kieliä tytölle puhuttaessa. Mun oli aluksi tosi vaikeeta vaihtaa lennosta englanti suomeen, eikä Yogikaan meinannut muistaa puhua indonesiaa tyttärelleen. Mutta nyt on jo ihan selkeetä, että mä puhun suomea ja Yogi indonesiaa. Aiju tulee luonnollisesti ensin oppimaan suomen, koska täällä asutaan eikä indonesiaa ympärillä puhu muut kuin Yogi ja Yogin kaverit. Aiju usein havahtuu kuuntelemaan, kun Yogi puhuu puhelimeen indonesiaa ja alkaa usein itsekkin jokeltelemaan hauskoja tavuja. Toki me pyritään tarjoomaan mahdollisimman paljon indonesialaiskielistä aktiviteettiä Aijulle, että se oppis sen mahdollisimman hyvin. Internetistä löytyy hyvin indonesialaisia lastenlauluja ja lastenohjelmia, joita aina välillä kuunnellaan ja näytetään Aijulle, jotta se sais lisää vaikutteita kielen oppimiseen. Suomea tyttö kuulee päivittäin telkkarissa, ihmisiltä ympärillä ja kirjoista joita mä sille luen, joten sen oppimisesta mä en kanna huolta.
Mä olen itse aloittanut puhumaan vasta kolmen vanhana ja Yogin mukaan hänkin on ollut kovin hiljainen lapsi. Tokihan mä sitten puhumaan aloitettuani papatin menemään eikä se siitä juurikaan ole muuttunut. Näyttäis, että tästä meidän likasta tulee ihan samanlainen papupata!
Miten kaksikielisyys sitten vaikuttaa parisuhteessa?
Mä oon aina ollut sellainen, että tykkään puhua asiat halki ja käydä asioita läpi puhumalla. Miten se sitten toimii ihmisen kanssa, jonka kanssa ei jaeta yhteistä äidinkieltä ja joka ei edes puhu kiitettävästi teidän yhteistä kieltä? Ei se välillä toimikkaan. Kommunikointi meidän välillä kehittyy jatkuvasti ja ollaan toki paljon edetty siitä mistä aloitettiin. Siltikin vielä tulee välillä kiristeltyä hampaita, kun haluaisi selittää suomeksi miltä itsestä tuntuu, mutta koska toinen ei sitä ymmärrä, käännän sen englanniksi. Tosin englanniksi käännettynä suomalaisesta lauseesta katoaa usein ilmaisuvoima. Mutta itseppä olen mieheni valinnut, ja hyvä mies onkin <3 Meidän on vaan täytynyt oppia soveltamaan kaikkia kolmea kieltä niin, että saadaan asiamme sanotuksi ja tullaan ymmärretyksi. Ja ehkä tää kielimuuri on siinä mielessä ollut todella hyvä, että ei ole päässyt sammakoita lentämään suusta! Siis ei ole mitään ilkeää tullut sanottua hetken mielijohteesta, koska aina on joutunut ensin miettimään käännöstä, ja sitten onkin jo huomannut kuinka typerältä oma sanominen kuulostaa ja sen on jättänyt sitten sanomatta.
On ihan mahtavaa, että saadaan kasvattaa meidän tyttö kaksikieliseksi, koska se tulee rikastuttamaan hänen elämää varmasti paljon ja onhan se tärkeetä, että Aiju pystyy tulevaisuudessa kommunikoimaan indonesialaisten isovanhempiensa kanssa! Musta itsestä tuntuis ihan todella pahalta, jos Aiju ei yhtään ymmärtäisi mitä Sumatralla puhutaan. Kieli on kuitenkin niin iso osa kulttuuria.
Mielenkiinnolla jäädään odottamaan mihin tytön kielitaito tästä kehittyy vuosien mittaan. Samalla mielenkiinnolla seuraan Yogin kielen oppimista. Ja ehkä mäkin innostun taas ottamaan kirjasen käteen ja jatkamaan indonesian opiskelua.